New Hampshiren esivaalien tulosten odotetaan varmistuvan keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Tiedotusvälineiden laatimien ennusteiden mukaan kärkeen nousevat odotetut nimet.

Republikaanien kärkiehdokas osavaltiossa oli jo aiempien mielipidemittausten mukaan Donald Trump. Demokraateista Bernie Sanders näyttää johtavan kisassa Hillary Clintonia vastaan. Clinton on jo myöntänyt tappionsa ja onnitellut Sandersia.

Republikaaneista toiselle sijalle näyttää tämänhetkisten tietojen mukaan yltävän John Kasich, kertoo uutistoimisto AFP. Republikaanien kolmannesta sijasta kisaavat Ted Cruz, Jeb Bush ja Marco Rubio.

Esivaalikierros alkoi viikko sitten Iowassa, missä republikaanien ehdokkaista ykkössijalle nousi Ted Cruz Donald Trumpin jäädessä kakkoseksi ja Marco Rubion kolmanneksi.

Demokraateista Hillary Clinton voitti ykkössijan niukasti Bernie Sandersilta.

Osavaltioissa kevään aikana käytävissä esivaaleissa demokraatit ja republikaanit valitsevat presidenttiehdokkaansa.