Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n nykyinen pääjohtaja Antti Vasara pitää epäilyjä tiedevilpistä erittäin vakavina.

– VTT:lle on tärkeää, että tutkimukseemme voi luottaa. Otamme nämä epäilyt vakavasti. Tiedevilppiepäilyjen osalta aloitetaan nyt uusi selvitys, Vasara lupaa.

Vilppiepäilyt liittyvät muun muassa ykköstyypin diabetesta koskevan tutkimuksen tulosten raportointiin vuonna 2008.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan VTT:n tutkimusryhmässä on vahvat epäilyt siitä, että esimerkiksi Suomen Akatemialta saadun 5,5 miljoonan euron rahoituksen hankkimiseen olisi käytetty vilpillisiä tutkimustuloksia.

HS: Entinen johtaja vaiensi epäilijät

Helsingin Sanomien mukaan VTT:n entinen johtaja Erkki K. M. Leppävuori päätti salata tiedevilppiepäilyjen pohjalta aloitetun tutkimuksen tulokset. Lehden tietojen mukaan Leppävuori tarttui vilppiepäilyihin vasta vuonna 2013.

VTT:llä vilpistä on epäilty tutkimusryhmän johtajaa, tutkimusprofessori Matej Orešičia, joka työskenteli VTT:n tutkimusjohtajana kymmenen vuotta. Hänet irtisanottiin vuonna 2014.

Vasaran mukaan vilppiepäilyjä on selvitetty muun muassa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan kanssa.

– Jos tutkimusryhmän jäsenillä on uutta tietoa, haluamme sen toki kuulla nyt tässä uudessa selvityksessä.

Opetusministeri: puuttumiskeinot rajalliset

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen haluaa selvityksen tiedeyhteisöjen käytännöistä vilppiepäilyihin liittyen.

– Ovatko puuttumiskeinot epäilyihin nykyisellään riittäviä, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kysyy blogi-kirjoituksessaan.

Grahn-Laasosen mukaan suomalaisen tiedeyhteisön on pohdittava tarvitaanko tutkimuslaitoksista riippumatonta tahoa.

– On pohdittava, onko nykyinen, vahvaan luottamukseen perustuva järjestelmä riittävä, Grahn-Laasonen kommentoi.

Vasara yhtyy Grahn-Laasosen näkemykseen ja pohtii, liittyykö VTT:n tapaukseen seikkoja, joita asianomaiset eivät ole uskaltaneet nostaa esiin.