Presidentti Sauli Niinistö totesi evankelisluterilaisen kirkon Yhteisvastuukeräyksen avauspuheessa, että suomalaisen yhteiskunnan vahvuus perustuu sen eheyteen, mutta se on enenevässä määrin riippuvainen ympäröivän maailman tapahtumista.
Niinistö viittasi Eurooppaa koettelevaan pakolais- ja siirtolaisaaltoon, joka on tuonut Suomeenkin jo kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Mielekkään tekemisen ja tulevaisuuden uskon merkitys on tullut Niinistön mukaan suomalaisille entistä näkyvämmäksi. Samalla on tarpeen auttaa Yhteisvastuukeräyksen tapaan rakentamalla hauraita maita vahvemmiksi ja turvallisemmiksi.
Niinistö toisti valtiopäivien avajaisissa esittämänsä näkemyksen, että mahdollisuudet auttaa Suomeen pyrkiviä ovat rajalliset.
– Hyvää ei kuitenkaan riitä rajattomasti. Me pystymme auttamaan vain heitä, jotka pakenevat todellista hätää, totesi Niinistö.
Yhteisvastuukeräys järjestetään nyt 67. kerran. Keräyksen tuotto menee nuorten syrjäytymisen estämiseen ja tulevaisuuden rakentamiseen kotimaassa ja Ugandassa.