Mistä on kyse?
Eduskunnan alainen ulkopolittinen instituutti Upi järjesti tänään torstaina kansainvälisen tutkijatapaamisen, missä pohdittiin EU:n uutta Venäjä-politiikkaa.
Kahvitauolla osanottajat kertoivat, että olipa otsikkona mikä tahansa, niin koko iltapäivän puhe oli kääntynyt Suomen itärajaan ja nyt sieltä Suomeen tuleviin turvapaikanhakijoihin.
Periaatteessa ulkorajat ovat osa EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa, johon Suomikin vahvasti nojaa. Mutta ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan tämänhetkiseen pakolaisongelmaan EU heräsi aivan liian myöhään.
– Se nyt johtaa hiukan tällaiseen jälkijättöiseen toimintaan. Välineitä ja yhteisymmärrystä räätälöidään tänä päivänä kasaan, vaikka se olisi pitänyt olla jo siinä vaiheessa kun tämä kriisi ryöpsähti Eurooppaan, Tiilikainen analysoi.
Ministerien puheet kuin Neuvosto-ajalta
Suomalaispoliitikot ovat viime päivinä puhuneet Venäjän rajan ongelmista niin kieli keskellä suuta, että monelle on tullut hajonneen Neuvostoliiton ajat mieleen.
Johtaja Markku Kivinen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista arvelee, että yksi syy varovaisuuteen on varmasti se, että nyt Suomi yrittää ratkaista rajaongelman kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Periaatteessa EU:n pakotepolitiikan mukaan jäsenmaiden pitäisi pidättäytyä myös venäläisministerien tapaamisista.
– Kun on ollut tämä EU:n sanktiopolitiikka ja on tehty aivan poikkeuksellinen ratkaisu, että ei juurikaan järjestetä ministeritason tapaamisia, niin tässä vähän niin kuin tapaillaan sitä, että miten tässä maailmassa pitäisikään näitä asioita hoitaa, Kivinen kuvailee suomalaispoliitikkojen puheita.
Suomen ongelma: Venäjä-politiikkaa kahdenvälisesti vai EU:n kautta
Suomen pääministeri on vieraillut Venäjällä ja tavannut virkaveljensä viimeksi kolme vuotta sitten, mikä on naapuruksille pitkä aika. Markku Kivisen mukaan kahdenväliselle yhteydenpidolle on pitkät perinteet ja se on kelpo ratkaisu myös jatkossa.
– Kyllä mä luulen, että se on realistinen lähtökohta tällä hetkellä. On aika illusoorista ajatella, että jostain tulisi nyt EU.n yhteinen ratkaisu tähän tilanteeseen, Kivinen arvelee.
Mutta tutkijoidenkin tilannekuvat eroavat. Teija Tiilikainen uskoo pohjoisen rajaongelman ratkeavan kahdenvälisesti, mutta suuret linjat Suomi hakee jatkossakin EU:sta.
– Se on varmasti Suomen päämäärä jatkossakin, että yhtenäisesti ja yhteiseltä pohjalta EU hoitaisi suhteitaan Venäjään, Tiilikainen arvioi.
Pääministeri Sipilän Pietarin vierailu kestää vain yhden päivän eli huomisen perjantain. Vierailu on Sipilän ensimmäinen virkamatka Venäjälle.