12. tammikuuta järjestetyn Suomen Urheilugaalan erikoinen kömmähdys paikattiin perjantaina Kuopiossa, kun oikea Jukka Viitasaari sai palkintonsa työstään urheilijoiden kuntoutuksen parissa. Valo ry toimitti palkinnon perille Pohjois-Savon Urheilugaalassa Kuopion kaupunginteatterilla.
Useiden suomalaisurheilijoiden, muun muassa Arto Bryggaren, Sari Essayahin ja Mika Salon taustalla työskennellyt sairaanhoitaja-fysioterapeutti Jukka Viitasaari ei ikinä saanut hänelle lähetettyä kutsua Suomen Urheilugaalaan.
Syynä oli ilmeisesti miehen pari vuotta sitten tapahtunut muutto Kuopioon. Lavalla hänelle tarkoitettua Uuno-pokaalia oli vastaanottamassa täyskaima, Viestinnän keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Viitasaari.
Kehon mielen ja mestarit -sarjassa palkittu, se oikea Jukka Viitasaari otti palkinnon Kuopiossa kiitollisena vastaan – olkoonkin, että varsinainen Urheilugaala jäi kömmähdyksen vuoksi väliin.
– Inhimillinen erehdys se oli. Se tuntuu vähän ihmeelliseltä, että on toinen Jukka Viitasaari. Ihan hienolta tuntuu saada tämä palkinto Kuopiossa.
Nykyisin sairaanhoitajana työskentelevä ja myös terveystieteiden maisterin paperit omistava Viitasaari oli erityisen mielissään siitä, että hänelle erittäin tuttu ex-huippukävelijä ja nykyinen kansanedustaja Sari Essayah (kd.) luovutti palkinnon.
– Se tuntui todella hyvältä. Sarin, Konosen (Valentin) ja kestävyysjuoksijoiden kanssa on kierretty useita leirejä. Sari on antanut minulle esikuvaa elämään. Hän elää kristittyä elämää ja auttaa ihmisiä.