Donald Trump (R) – upporikas pakansekoittaja
Trump on newyorkilainen kiinteistömoguli ja näiden vaalien tähdenlento. Hän on sitkeästi pysytellyt mielipidetiedusteluissa republikaanien kärkiehdokkaana vaikka toisin luultiin. Trumpin räväkät lausunnot muun muassa meksikolaissiirtolaisista eivät ole kannatusta vieneet. Oma varakkuus takaa sen että Trump ei joudu turvautumaan ulkopuolisiin rahoittajiin vaalikampanjassaan.
Ikä vaalipäivänä: 70
Perhe: Nykyinen vaimo Melania, kahdesti eronnut, viisi lasta
Uskonto: Presbyteeri
Hillary Clinton (D) – paluumuuttajaksi Valkoisen taloon
Hillary Diane Rodham Clinton on yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista poliitikoista, joka pyrki tosissaan presidentiksi jo 2008 vaaleissa. Hän aloitti New Yorkista valittuna senaattorina 2001. Yhdysvaltain ulkoministerinä hän oli 2009–2013. Hänellä on runsaasti kannatusta, mutta toisaalta hän jakaa jyrkästi äänestäjien mielipiteitä. Clintonia pidetään vapaamielisenäsosiaalipolitiikassa, mutta vanhoillisena puolustus- ja ulkopolitiikassa. Hän aikoo kehittää ympäristönsuojelua ja Obaman aloittamaa terveydenhuollon uudistusta.
Ikä vaalipäivänä: 69
Perhe: Aviomies entinen presidentti Bill, aikuinen tytär Chelsea ja yksi lapsenlapsi
Uskonto: Metodisti
Ted Cruz (R) – äkkiväärä oman tiensä kulkija
Cruz on texasilainen ensimmäinen kauden senaattori ja konservatiivisen teekutsuliikkeen johtajia. Cruz hankki valtakunnallista julkisuutta syksyllä 2013 kun hän onnistui Obaman terveydenhoitouudistusta vastustaessaan hetkeksi pysäyttämään liittovaltion toiminnan.
Ikä vaalipäivänä: 45
Perhe: Vaimo Heidi, kaksi lasta
Uskonto: Baptisti
Bernie Sanders (D) – liberaaliälymystön lemmikki
Bernard ”Bernie” Sanders on sitoutumaton eli virallisesti hän ei ole minkään puolueen jäsen. Hänet kuitenkin sijoitetaan demokraattien leiriin. Sanders on ollut Vermontia edustavana senaattorina vuodesta 2007 alkaen. Hän oli kongressin edustajainhuoneen jäsen 1991–2007 ja Burlingtonin pormestari 1981–89. Demokraattiseksi sosialistiksi itsensä määrittelevä Sanders ajaa muun muassa ilmaista koulutusta ja terveydenhuoltoa.
Ikä vaalipäivänä: 75
Perhe: Vaimo Jane O'Meara. Edellisestä avioliitosta aikuinen poika
Uskonto: Juutalainen
Ben Carson (R) – neurokirurgista poliitikoksi
Eläkkeelle jäänyt neurokirurgi joka tuli mukaan politiikkaan vasta pari vuotta sitten. Hän ei ole koskaan ollut vaaleilla valitussa tehtävässä, kokemusta on sen sijaan kertynyt jäsenyyksistä suuryritysten johtokunnissa. Afroamerikkalainen Carson on Obaman terveydenhuoltouudistuksen tiukka vastustaja, Obamacare on hänen mielestään ”pahin asia – sitten orjuuden”.
Ikä vaalipäivänä: 65
Perhe: Vaimo Candy, kolme lasta
Uskonto: Adventisti
Marco Rubio (R) – kuubalaistaustainen uraohjus
Rubio on ensimmäisen kauden senaattori, joka valittiin vuonna 2011 Floridan edustajana Yhdysvaltain senaattiin. Kuubalaissiirtolaisten poika toimi tätä ennen yhdeksän vuotta Floridan osavaltion edustajainhuoneessa. Rubio on ollut aktiivinen siirtolaislakien muuttamisessa. Hän on myös arvostellut presidentti Obamaa diplomaattisuhteiden avaamisesta Kuuban kanssa.
Ikä vaalipäivänä: 45
Perhe: Vaimo Janette, neljä lasta
Uskonto: Roomalaiskatolinen
Carly Fiorina (R) – bisnesnainen tyrkyllä politiikkaan
Liike-elämässä kannuksensa hankkinut Fiorina on ainoa nainen republikaanien kisassa. Hewlett-Packard yhtiön entinen toimitusjohtaja ei ole koskaan ollut vaaleilla valitussa tehtävässä. Hän pyrki Yhdysvaltain senaattiin Kalifornian edustajaksi vuonna 2010, mutta hävisi vaalin täpärästi.
Ikä vaalipäivänä: 62
Perhe: Aviomies Frank, yksi lapsi
Uskonto: Kristitty
Jeb Bush (R) – mahtisuvun kolmas toivo
John Ellis Bush (Jeb tulee koko nimen ensimmäisistä kirjaimista) toimi Floridan kuvernöörinä vuosina 1999–2007. Jeb on Yhdysvaltain 43. presidentin George W. Bushin nuorempi veli ja 41. presidentin George H.W. Bushin poika. Bush tunnetaan maltillisista näkemyksistään siirtolaislakien uudistamiseen. Hän ajaa myös eläkeiän nostamista.
Ikä vaalipäivänä: 63
Perhe: Meksikolaissyntyinen vaimo Columba, kolme lasta
Uskonto: Roomalaiskatolinen (aiemmin episkopaalinen)
Martin O'Malley (D) – puolueensa altavastaaja
Martin Joseph O'Malley oli Marylandin kuvernöörinä 2007–2015. Ennen sitä lakimieskoulutuksen saanut O'Malley toimi Baltimoren kaupungin viroissa, lopuksi pormestarina 1999–2007. Kuvernöörinä hän ajoi Marylandiin kansallista huomiota saaneet lait samaa sukupuolta olevien avioliitoista sekä laittomien pakolaisten lasten mahdollisuudesta hakea osavaltion yliopistoihin ja saada rahallista tukea opintoihinsa.
Ikä vaalipäivänä: 53
Perhe: Vaimo Catherine ja neljä lasta
Uskonto: Roomalaiskatolinen