Keski-Suomen aikajanan mukaan yritysten liikevaihdot Keski-Suomessa ovat kasvussa, vaikka samaan aikaan työntekijämäärät laskevat. Yle Jyväskylän Nettistudiossa kansanedustajat Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Lauri Ihalainen (sd.) näkevät, että aikajana kertoo talouden kääntymisestä.
– Totta kai tämä on positiivinen signaali, se kertoo siitä, että yrityksillä on vähitellen elpyvä rohkeus investoida. Investoinnit ennen pitkää johtavat myös uusiin työpaikkoihin, sanoo Pekkarinen.
Keski-Suomen työllisyystilanne on ollut pitkään erittäin vaikea. Myös Lauri Ihalainen näkee, että aikajanan positiivisena signaalina.
– Sillä on myös henkistä merkitystä, että investoidaan. Parhaimmillaan voisi toivoa, että työttömyyden kasvu Keski-Suomessa pysähtyisi tänä vuonna, hän sanoo.
Merkittävässä roolissa maakunnassa on Metsä Fibren Äänekosken sellutehdas ja siihen liittyvät muut investoinnit.
– Voi olla, että kuluvan vuoden aikana nousemme työllisyyden peränpitäjän asemasta ainakin vähän paremmalle tasolle. Rakenteellisesti Keski-Suomi on sellainen maakunta, että hyvä työllisyystilanne ei ole nopeasti saavutettavissa, toteaa Pekkarinen.
Heikon työllisyystilanteen taustalla Keski-Suomessa on muun muassa maakunnan kokoon nähden massiivinen koulutus.
– Se on toki vahvuus, mutta kaikki eivät saa työpaikkaa heti, ja se näkyy luvuissa, sanoo Ihalainen.