Työ- ja elinkeinoministeriön toissa kesänä asettama työryhmä ehdottaa maakaasumarkkinoiden avaamista kilpailulle vuosikymmenen loppuun mennessä. Aivan ehdoitta siirtymistä avoimeen kilpailuun ei työryhmän mukaan pitäisi tehdä.
– Edellytyksenä markkinoiden avaamiselle ovat Balticconnectorin sekä Puolan ja Latvian putkiyhteyden käyttöönotto tai vähintään 25 prosentin mahdollistava vaihtoehto venäläiselle putkikaasulle, työryhmän raportissa todetaan.
Balticconnectorilla viitataan kaasuputkeen, jonka pitäisi yhdistää Suomen ja Viron kaasumarkkinat toisiinsa. Käytännössä vain tämä vaihtoehto on realistinen markkinoiden avaamiselle.
– Vähintään 25 prosentin vaihtoehto venäläiselle maakaasulle näyttää loppuunkäsitellyltä vaihtoehdolta, sanoo työryhmän puheenjohtaja hallitusneuvos Arto Rajala työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Tarkoituksena onkin, että Suomen ja Baltian maiden yhdistyminen Keski-Euroopan kaasumarkkinoille vähentäisi niiden riippuvuutta Venäjän kaasusta. Uusi tilanne mahdollistaisi kilpailun Suomessa.
– Kun aiemmin Suomi on ollut yhdestä tukkutoimittajasta riippuvainen, markkinoiden avaamista ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).
Käytännössä markkinoiden avaaminen tarkoittaisi, että siirtoverkko eriytettäisiin maakaasun myynnistä, putkimaakaasun tukkumyynnin hintasääntelystä luovuttaisiin ja vähittäismyynnin hintasääntely rajattaisiin enintään 250 kilowattitunnin tehon kohteisiin.
Hallitusneuvos Rajalan mukaan hintasääntely koskisi siis jatkossa asuinkäytössä olevia ja sitä pienempiä rakennuksia.
Rehn luottavainen unionin tukeen
Työryhmä pitää Viroon vievän kaasuputken rakentamista ratkaisevana Suomen maakaasumarkkinoiden kehittymiselle. Jos putkea ei rakenneta, työryhmä ehdottaa markkinoiden kehittämistä kansallisella tasolla.
– Mahdollisilla LNG-terminaaleilla ja lisääntyvällä biokaasun tuotannolla saadaan jossain määrin kilpailua putkikaasulle ja parannettua huoltovarmuutta, työryhmän raportissa sanotaan.
Elinkeinoministeri Rehn on luottavainen, ettei hanke jää kiinni EU:n tuesta. Unionissa kasataan parhaillaan energiaunionia, jonka kärkitavoitteena on vähentää jäsenmaiden riippuvuutta Venäjän energiasta.
– Uskon, että päätöksiä tuesta saadaan kevättalven, kesän aikana. Tämä on nimenomaan eurooppalainen hanke, jolloin komissiolla on intressi tukea hanketta, Rehn sanoo.
Balticconnector-putki parantaisi paitsi Suomen mutta myös Baltian maiden huoltovarmuutta. Jos putkea Suomen ja Viron välille ei saada aikaiseksi, työryhmä pitää maakaasumarkkinoiden täydellistä avaamista mahdottomana.
– Maakaasun sääntely on tässä tapauksessa voimakkaampaa kuin avatuilla markkinoilla.
Raportti lähtee lausuntokierrokselle
Mikäli työryhmän ehdotus menee läpi, muutokset Suomessa pitäisi toteutettaa siirtymäajan puitteissa. Aluksi avattaisiin nesteytetyn maakaasun, biokaasun ja maahantuodun putkimaakaasun markkinat vuoden 2018 alusta lähtien.
Venäläisen putkikaasun maahantuonti jäisi yhä valtionyhtiö Gasumin yksinoikeudeksi. Kahden vuoden aikana luotaisiin markkinarakenteet, jolloin kilpailu kokonaisuudessaan mahdollistuisi.
Vaikka ministeri Rehn suhtautuu myönteisesti raportin sisältöön, hän ei kuitenkaan lukinnut viimeistä kantaansa muutosehdotuksiin.
– Haluan pidättää oikeuden käydä tarkkaan raportin ehdotukset läpi, Rehn sanoo.
Raportti lähtee nyt lausuntokierrokselle ja tämän jälkeen hallitus tuo halutessaan lakiesitykset eduskuntaan.