Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen varapuheenjohtaja riihimäkeläinen Aino-Kaisa Pekonen pyrkii puolueensa puheenjohtajaksi.

–Tavoittelen yhtenäistä Vasemmistoliittoa, jossa hyödynnettäisiin jäsenten voimavaroja ja osaamista entistä paremmin, Pekonen sanoo Ylelle.

Pekosen mukaan kenttäväellä on taitoa ja tietoa, jota puolueessa ei ole osattu hyödyntää.

Aiemmin ehdokkuudestaan on ilmoittanut kansanedustaja Jari Myllykoski.

Omaa osaamista mahdolliseen puolueensa puheenjohtajuuteen Aino-Kaisa Pekonen sanoo keränneensä niin puolueen johtotehtävissä kuin varsinaisen hoitoa-alan ammattinsa ja arjen kokemusten kautta.

– Sosiaali- ja terveyspalvelut, peruspalvelut ja perhelähtöisyys ovat lähellä itseäni.

Pekonen odottaa myös muita kilpailijoita puheenjohtajaksi.

– Odotan, että ehdokkaita on tulossa vielä lisää. On hyvä saada moniäänistä Vasemmistoliittoa kuuluviin.

Pekonen toivoo, että hän voisi muiden ehdokkaiden kanssa tehdä töitä ja kiertää Suomea hyvässä hengessä.

– Näin saataisiin ylläpidettyä yhteiskunnallista keskustelua, mikä on minusta erittäin tärkeää, toteaa Aino-Kaisa Pekonen.

Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään Oulussa 10.–12. kesäkuuta.

Koska puheenjohtajaehdokkaita on ilmoittautunut jo kaksi, järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys.