Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen lähtee mukaan puolueen puheenjohtajakisaan. Pekonen on vasta toinen, joka on vahvistanut tavoittelevansa puheenjohtajuutta.
– Pidän tärkeänä sitä, että puolueessa on johdossa ihmisiä, jotka tuntevat meidän puoluettamme ja kenttäväkeä hyvin, Pekonen perustelee.
– Toisaalta nyt kun Paavo Arhinmäki ilmoitti luopuvansa puheenjohtajan tehtävästä, niin tuntui myös varsin luontevalta [lähteä ehdolle]. En olisi lähtenyt haastamaan Paavo Arhinmäkeä puheenjohtajan tehtävässä, hän lisää.
Pekonen on vasemmistoliiton toisen kauden kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä ja puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja.
Aiemmin ehdokkaaksi on ilmoittautunut kansanedustaja Jari Myllykoski. Myös ainakin Li Andersson, Hanna Sarkkinen ja Katja Hänninen ovat kertoneet harkitsevansa ehdokkuutta.
Sarkkinen sanoo Yle Uutisille tekevänsä päätöksen tulevien viikkojen aikana ja Hänninen lupaa kertoa omasta päätöksestään viimeistään helmi–maaliskuun vaihteessa.
Pekosen ehdokkuudesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.