Vasemmistoliiton Lapin piiri ennakoi ongelmia työmarkkinoille.
– Pääministeri Juha Sipilän hallituksen Elinkeinoelämän keskusliiton tuella ajamat työelämän pakkolait johtavat vakaviin ongelmiin työmarkkinoilla, kirjoitetaan piirin kannanotossa.
Piiri uskoo, että hallituksen pakkolakipaketti sekoittaa tulevan syksyn työmarkkinakierroksen. Piiri arvelee myös, että keväälle ennustetut pörssiyhtiöiden suuret osingot lisäävät paineita työehtosopimusneuvotteluihin.
Vasemmistoliitto pitää lomaoikeuden karsimista, sairausajan karenssia ja työajan pidentämistä eri palkansaajaryhmien kannalta eriarvoisena.
– Suurimpina kärsijöinä ovat pienipalkkaiset työntekijät, joista monet työskentelevät naisvaltaisilla aloilla, piiri arvelee.
Puolue myös kyseenalaistaa pakkolakien työllisyysvaikutukset vetoamalla Aalto-yliopiston, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausuntoihin.