Mistä on kyse?
Ympäristöministeriö esittää maassamme 183 kohdetta valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi. Parhaillaan ehdotuksista on käynnissä kuulemisvaihe, mielipiteensä voi kertoa helmikuun 19. päivään asti.
Keskustan Savo-Karjalan vaalipiirin ilomantsilaista kansanedustajaa Hannu Hoskosta kismittää, että suuri asiakokonaisuus on tuotu näin pitkälle ilman sen suurempaa julkisuutta. Tai että ihmiset ymmärtäisivät, mistä Hoskosen mukaan asiassa käytännössä on kyse.
– Tässä ollaan selkeästi siirtämässä rakentamisluvista päättämistä tietyiltä osin ympäristöministeriön päätösvaltaan. Maaseutu on vuosikymmenien jälkeen saamassa nousun mahdollisuudet, kun biotalous nousee. Nyt isketään tähän, ettei rakennuslupia saataisi maaseutukuntiin, katsoo Hoskonen.
Hoskosen omasta kotikunnasta Ilomantsista ehdolla valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi ovat Sonkaja, Kirvesvaara ja Hakovaara - niitä ministeriön esityksessä luonnehditaan edustaviksi esimerkeiksi pohjoiskarjalaisista vaaranlakikylistä.
Kansanedustajan mukaan nämä ovat potentiaalisia omakotitalo-, vapaa-ajan asunto- ja maatilarakentamisalueita.
– Kysynpä, kuinka moni omakotitalon tai tuotantotilojen rakentaja malttaa odottaa seitsemää vuotta hallinto-oikeuden päätöksiä omassa rakennuslupa-asiassa, ei varmasti yksikään, viittaa Hoskonen mahdolliseen luvan vastustukseen ja siitä syntyvään valituskierteeseen.
– Tämä on selvä hyökkäys maaseudun ihmisten kimppuun. Minä vien tämän ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) pöydälle, siitä ei ole kahta sanaa, painottaa kansanedustaja Hannu Hoskonen.