Huoli turvallisuudesta on ymmärrettävä, mutta se ei tarkoita, että huoli oikeuttaisi ottamaan oikeuden omiin käsiin. Tätä mieltä ovat Yle Jyväskylän nettistudiossa vierailleet kansanedustajat.

– Turvallisuus on tunnetta ja kun mietitään tätä turvapaikanhakijatilannetta kokonaisuutena, niin muutos on ollut meille suomalaisille nopea ja yllättävä. On ymmärrettävää, että se herättää turvattomuuden tunnetta. Mutta vihamielinen reagointi ja katupartiot eivät kuulu Suomeen, eikä oikeusvaltioon. Eli ei ole hyväksyttävää, että aggressiivista toimintaa kohdistetaan tiettyyn ihmisryhmään, Petri Honkonen (kesk.) toteaa.

– Kun katupartioinnissa on rasistinen tausta, se on äärimmäisen tuomittavaa - ja valitettavasti juuri nämä rasistiset katupartiot ovat lisääntyneet viime aikoina, Sinuhe Wallinheimo (kok.) jatkaa.

Pihtiputaalla kolmatta vuotta partioivat Yöpyövelit ovat kansanedustajien mielestä kuitenkin poikkeus.

– Täytyy muistaa, että meillä on erilaisia katupartioita. Esimerkiksi Pihtiputaalla murtovarkauksien aalto on pystytty hyvin ehkäisemään katupartioinnilla. Se on kuitenkin täysin eri juttu kuin mistä nyt puhutaan, Honkonen huomauttaa.

Nettistudiossa Wallinheimo ja Honkonen ottavat kantaa myös liikuntamahdollisuksien eriarvoistumiseen sekä lausuntokierroksella olevaan esitykseen itsehallintoalueista. Molemmat pitävät tärkeänä, että Jämsä ja Kuhmoinen kuuluvat jatkossakin Keski-Suomeen.