Urheiluvaikuttaja ja poliitikko Ilkka Kanerva nostaa keihäänheiton MM-pronssimitalistin Tero Pitkämäen viime vuoden Vuoden urheilijaksi Suomessa.

- MM-pronssin lisäksi hän voitti koko kauden kestäneen sarjan (Timanttiliiga), mikä on mielestäni kova juttu.

Kanerva sanoo, että näin Pitkämäki pystyi osoittamaan vahvuutensa koko kauden.

Pitkämäki on valittu Vuoden urheilijaksi kahdesti eli vuosina 2013 ja 2007, jolloin hän voitti MM-kultaa Osakassa. Vuonna 2013 Pitkämäki taisteli puolestaan MM-hopeaa Moskovassa.

Kanerva: Absoluuttista totuutta ei ole

Kanervan mielestä lajeja pystytään vertailemaan niin, että voidaan valita vain yksi Vuoden urheilija.

- Se on kuitenkin mielipidekysymys, ja asiassa ei ole koskaan olemassa absoluuttista totuutta, Kanerva sanoo.

Hän vertaa Vuoden urheilija -valintaa politiikkaan.

- Tapa on lähes sama kuin politiikassa eli eniten ääniä saanut voittaa kisan.