Britannian parlamentti saa käsiteltäväkseen sekä vetoomuksen, jossa vaaditaan sulkemaan maan rajat Yhdysvaltain republikaanipuoleen presidenttiehokkaaksi pyrkivältä Donald Trumpilta, että sen vastavetoomuksen.
Toistaiseksi runsaat 550 000 ihmistä on allekirjoittanut internetissä Trumpin maahanpääsyä vastustavan vetoomuksen, johon ryhdyttiin hänen viimekuisen lausuntonsa vuoksi. Trump sanoi, että kaikilta muslimeilta pitäisi kieltää pääsy Yhdysvaltoihin.
Britanniassa hallitus huomioi kaikki vetoomukset, jotka keräävät yli kymmenen tuhatta nimeä, ja parlamentti ottaa ne puitavaksi, jos niissä on yli sadan tuhannen kansalaisen nimi.
"Samat säännöt myös rikkaille"
Trumpin puolesta on saatu kokoon vain 40 000 nimeä, mutta parlamentin vetoomusvaliokunta on ilmoittanut, että molemmat kannat käsitellään samalla kertaa tammikuun 18. päivänä. Äänestystä parlamentissa ei kaavailla.
Britannia on aiemmin kieltänyt maahanpääsyn joiltakin ihmisiltä, joiden on katsottu lietsovan siinä määrin vihaa, että se saattaisi aiheuttaa yhteisöjen välistä väkivaltaa.
Vetoomuksen mukaan samojen sääntöjen pitää päteä kaikkiin – "niin rikkaisiin kuin köyhiin, "niin heikkoihin kuin vahvoihin" – jos Britannia aikoo vastakin langettaa maahantulokieltoja.
Pääministeri David Cameron on tuominnut Trumpin puheet, mutta sanoo, ettei Trumpia silti pidä estää pääsemästä Britanniaan. Hän omistaa Skotlannissa kaksi golfkenttää, joilla hän kävi myös viime vuonna.