Pääministeri Juha Sipilä moittii uudenvuodentervehdyksessään Suomea uudistuskyvyn puutteesta. Sipilä toistaa syksyisessä televisiopuheessaan esittämänsä vaatimuksen suunnanmuutoksesta.
Sipilän mukaan 10 miljardin kestävyysvajeesta on säästöpäätösten avulla kurottu umpeen neljä miljardia euroa. Rakenteellisten uudistusten hän uskoo auttavan julkista taloutta myös noin neljän miljardin euron edestä. Viimeistä kahta miljardia euroa hallitus tavoittelee kilpailukykyä ja työllisyyttä edistävillä toimilla.
– Mikäli tähän ei päästä, niin keväällä 2017 hallitus joutuu tekemään lisäsäästöjä ja veronkorotuksia, Sipilä toteaa puheessaan.
Yhteiskuntasopimuksen kaaduttua hallitus on uhannut toteuttaa yksikkötyökustannuksia leikkaavat pakkolait. Niiden vaikutukset näkyisivät aikaisintaan vuonna 2017.