Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) haluaa työrauhan Finavian laillisuustarkastukselle.
– Olemme keskustelleet asian etenemisestä säännöllisesti VTV:n kanssa. Nyt on tärkeää, että annamme VTV:lle työrauhan, sanoo Berner.
Valtiontalouden tarkastusvirasto haluaa selvittää, miksi Finavian hallitus lopetti oikeustoimet Finavian entistä johtoa vastaan. Valtion omistava lentokenttäyhtiö teki 34 miljoonan euron tappiot johdannaiskaupoilla.
Ministeriö kuvailee tiedotteessaan laillisuustarkastusta sekä omistajan että yhtiön näkökulmista erittäin tärkeäksi ja tervetulleeksi. Berner korostaa, että vuoden 2011 jälkeen hankittujen johdannaisten osalta on mahdollista nostaa myös siviilikanteita.
Liikenneministeri sanoi Ylelle maanantaina odottavansa Finanssivalvonnan ja poliisin tutkimusten lopputulosta. Finavian hallitus on pyytänyt Finanssivalvontaa tutkimaan, ovatko suojaamattomia johdannaissopimuksia myyneet pankit toimineet lain ja hyvän pankkitavan mukaan.
Finavia on myös tehnyt tutkintapyynnön poliisille kahdesta johdannaissopimuksia tehneestä entisestä työntekijästään.
Finavian hallituksen uusi puheenjohtaja Harri Sailas puolestaan kiistää, että hän olisi esittänyt pikaista yhtiökokousta.
Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että Sailas haluaisi yhtiökokouksen päättämään kanteista, koska Finaviassa on ollut valta- ja vastuuasemista epäselvyyttä. Nyt Sailas haluaa tapahtumien huolellista tutkintaa.
– Asian käsittely edellyttää huolellisuutta, enkä ole esittänyt tarvetta pikaiselle yhtiökokoukselle. On tärkeää, että asia tutkitaan huolellisesti, toteaa Sailas.
Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote on otsikoitu jämäkästi "Finavian valtasuhteissa ei ole epäselvyttä".