Yleensä skandaalit pudottavat Yhdysvalloissa ehdokkaita hyvinkin herkästi. Edellisissä presidentinvaaleissa on käynyt niin, että on möläytyksiä ja sen jälkeen ehdokkuus on loppunut.

– Trumpissa on omituinen piirre, hän pystyy ratsastamaan skandaaleilla. Hän saa julkisuutta, hän on koko ajan valokeilassa, hänestä puhutaan, analysoi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Aaltolan mukaan 25 – 30 prosenttia republikaaneista, eli joku 10 prosenttia yhdysvaltalaisista näkee jotain valovoimaista Trumpissa. Joihinkin töksäyttelevä kommentointi vetoaa.

– Vaikka ne tyrmistyttävät suurinta osaa yhdysvaltalaisia, sieltä löytyy kuitenkin niitä, joiden mielestä hän on suorapuheinen ja kertoo asiat niin kuin ne ovat. Eikä hän takerru tämmöiseen poliittiseen korrektiuteen.

Kohut kestävät aikansa, mutta ne eivät tartu Trumpiin.

– Hän yleensä ohittaa ne ja tietysti hän nauttii siitä julkisuudesta. Tämähän on yksi merkittävä piirre, eli näille muille ehdokkaille, jota kuitenkin on tusinan verran, he eivät saa mitään julkisuutta.

Aatteellisesti hän näyttäytyy vanhojen aikojen palauttajana.

– Se mitä hän haluaa tuottaa, on Yhdysvallat, joka kamppailee vieläkin identiteettikriisissä, talouskriisin jälkimainingeissa, globalisoituneessa maailmassa, jossa rajat ovat monella lailla poistuneet, sitten hän synnyttää ja nostaa näitä vanhoja, vanhoillisia rajoja Yhdysvalloissa, Aaltola pohtii.