Eduskunnassa käytiin keskiviikon vastaisena yönä merkillinen keskustelu siitä, käsitelläänkö metsähallituksen kohtaloa vielä samana päivänä vai odotetaanko ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen paluuta Pariisin ilmastokokouksesta. Keskustan edustajat olivat edellisellä ja oppositio jälkimmäisellä kannalla.
Eduskunta päätti äänestyksen jälkeen keskiviikkoiltapäivällä jatkaa lain käsittelyä saman tien. Vähän myöhemmin hallitusryhmät kuitenkin antoivat periksi – lain lähetekeskustelua jatketaan budjettikäsittelyn lomassa ensi torstaina.
Pöydällepanokeskustelu politiikan viikossa Yle Radio 1:n Ykkösaamussa kello 8.10.