Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump vaati maanantaina muslimien maahantulon kieltämistä kokonaan. Möläytys oli äärimmäinen, ja sen tuomitsivat lähes kaikki poliitikot, Valkoinen talo ja puolustusministeriö Pentagon.
Trump voi kuitenkin odottaa saavansa vastakaikua monilta yhdysvaltalaisilta. Yli puolet heistä pitää islamin arvoja amerikkalaisen elämäntavan vastaisena. Tulos kävi ilmi marraskuussa julkaistussa arvotutkimuksessa.
– Trumpilla on kiihkeitä kannattajia, joita nämä puheet innostavat. Kalifornian ammuskelun jälkeen terrorismin pelko nousi taas pintaan. Tälle joukolle Trump näyttää etsivän käytännön ratkaisuja, sanoo ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.
Mediakohut tuovat Trumpin mielipiteille valtavasti julkisuutta. Möläytykset ovatkin Aaltolan mukaan harkittu tapa päästä käsiksi niihin äänestäjiin, jotka vastustavat islamia ja maahanmuuttoa.
– Hän löytää etenkin nuoret vihaiset miehet, jotka kokevat jäävänsä nyky-Yhdysvalloissa syrjään. Tällainen parinkymmenen prosentin joukko väestöstä on olemassa myös muissa länsimaissa ja Suomessakin.
Monet republikaanit epäilevät islamia ja maahanmuuttoa
Jo ennen uusinta ulostuloaan Donald Trump oli vaatinut Syyriasta tulevien pakolaisten maahantulon estämistä ja laittomien siirtolaisten karkottamista maasta. Lähes puolet republikaanien kannattajista on samaa mieltä.
Trump pyrkii juuri republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi. Tutkija Mika Aaltolan mukaan puolue nojaa konservatiivisiin arvoihin, jolloin vieraat elämäntavat koetaan helposti uhkaksi. Aiemmin poliitikot ovat vältelleet muukalaispelkoisina koettujen mielipiteiden esittämistä.
– On huolestuttavaa, että Trump tekee tällaisia puheita salonkikelpoisimmiksi.
Kilpakumppanit koventavat puheitaan
Muut republikaanien presidenttiehdokkaat ovatkin viime aikoina koventaneet puheitaan muslimimaahanmuuttajia kohtaan.
Maltillisena esiintyvä Jeb Bush vaati viime kuussa Syyrian kristittyjen pakolaisten suosimista. Äärikonservatiivinen Ted Cruz taas haluaa pysäyttää maahanmuuton muslimimaista, joissa toimii terroristijärjestöjä.
Mika Aaltola kuitenkin muistuttaa, että uskonnonvapaus on republikaaneille tärkeä arvo. Monet republikaanit kuuluvat pieniin kristittyihin lahkoihin.
– Yhden uskonnollisen ryhmän ahdistelu herättää kysymyksiä, voiko jonkin toisenkin ryhmän kimppuun käydä.
Trump hyötyy eliitin paheksunnasta
Tällä kertaa Donald Trumpin kilpakumppanit ja republikaanien puoluejohto sanoutuivat irti hänen sanomisistaan aiempaa selväsanaisemmin. Puolue-eliitin paheksunta ei kuitenkaan hillitse Trumpia.
– Trump elää vastakkainasettelusta. Hän on halunnut asetelman, jossa hän asettuu republikaanien puoluejohtoa vastaan. Se puree äänestäjiin, Mika Aaltola sanoo.
Republikaanit valitsevat presidenttiehdokkaansa osavaltiokohtaisissa esivaaleissa. Ne alkavat ensi vuoden helmikuussa ja jatkuvat kesäkuuhun saakka. Varsinaiset presidentinvaalit käydään ensi vuoden marraskuussa.
Trump on ollut mielipidetiedustelujen kärjessä kesästä lähtien. Viime viikolla julkaistussa kyselyssä hän johti lähintä kilpailijaansa 20 prosenttiyksiköllä.
Presidentiksi Trump tuskin yltää
Donald Trumpilla on kuitenkin tutkija Mika Aaltolan mukaan edessään kivinen tie. Hänellä on tuskin mitään mahdollisuuksia saada yli puolta yhdysvaltalaisten äänistä. Republikaanien esivaaleissa Trumpilla on vastassaan puolueen sisäpiiri.
– Luultavasti republikaanit kokoavat lopulta rivinsä ja etsivät ehdokkaan, jolla on todellisia mahdollisuuksia voittaa demokraattien Hillary Clinton.
Aaltolan mukaan Trump näyttää lähinnä pyrkivän kasvattamaan omaa vaikutusvaltaansa republikaanipuolueessa. Suosittuna ehdokkaana häntä ei voisi ohittaa kovin helposti, kun puolue aikanaan valitsee esimerkiksi varapresidenttiehdokasta.
Tutkija on huolissaan Trumpin suosiosta.
– Se kertoo populismin muuttumisesta entistä aggressiivisemmaksi sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.