Ruotsin hallitus peruu aikeensa muuttaa lakia niin, että se saisi oikeuden sulkea tarvittaessa Juutinrauman sillan. Vielä viime viikolla sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama hallitus kertoi ajavansa tällaista lakihanketta.

Taustalla oli Ruotsiin Tanskan kautta tulevien turvapaikanhakijoiden suuri määrä.

Lakiluonnosta on kuitenkin arvosteltu kovasanaisesti muun muassa valtiopäivien lakivaliokunnassa. Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan hallitus päätyi perumaan aikeensa kuultuaan opposition kokoomuksen ja liberaalien vastustavan lakihanketta.

Ruotsin television SVT:n haastatteleman sisäministeri Anders Ygemanin (sd.) mukaan tärkeintä on nyt saada maahantulijoiden henkilöllisyyden tarkastaminen kuntoon.