SDP:n kaakkoissuomalainen kansanedustaja Sirpa Paatero kritisoi hallituksen aikeita alentaa työnantajamaksuja yksityisellä puolella. Paateron mukaan alennus vääristäisi markkinoita, sillä se ei koskisi lainkaan kuntatyönantajia.
Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen lähes kahdella prosenttiyksiköllä on osa hallituksen kilpailukykypakettia. Alennus tulisi voimaan vuoden 2017 alussa.
– Kyse on merkittävästä summasta, joten miksi sitä ei tehdä myös julkiselle puolelle? Esimerkiksi teknisissä palveluissa ja sosiaalitoimen palveluissa kunnallinen ja yksityinen kilpailevat samoista asiakkaista. Ja jos lähtökohtaisesti toiselle tarjotaan alempi henkilöstökulu valtion toimesta, niin onhan se kummallista, sanoo Paatero
Paatero jätti työnantajamaksujen alentamisesta hallitukselle jo toisen kirjallisen kysymyksen yhdessä kansanedustajien Joona Räsäsen ja Mika Karin kanssa.
– Pyysimme jo kertaalleen vastausta siihen, aikooko hallitus todella luoda tällaisen vääristymän markkinoille. Vastauksen sijaan saimme ympäri pyöreitä sanoja täysin asian vierestä, joten kysymme asiaa uudelleen. Kai hallituksella on kuitenkin selvät perustelut esitykselleen, vaatii Paatero.