Presidentti Sauli Niinistö on allekirjoittanut ilmastolupauksen satojen muiden suomalaisten tavoin. Siinä sitoudutaan hiilidioksidipäästöjen puolittamiseen kymmenessä vuodessa.

Hän sanoo aloittaneensa hiilijalanjäljen vähentämisen jo muutama vuosi sitten

– Se alkoi, kun asensimme maalämmön kotiimme.

Presidentti on myös vaihtanut päästöttömään sähköön ja siirtynyt enenevässä määrin led-valojen käyttöön. Jatkossa hän sanoo kiinnittävänsä erityisesti huomiota siihen, että ruokaa heitettäisiin pois niin vähän kuin mahdollista.

Presidentti Niinistö kehottaa suomalaisia osallistumaan ilmastolupaus-kampanjaan.

Niinistö toimii maanantaina Pariisissa alkavassa YK:n ilmastokokouksessa Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana.