Keskustan torniolainen kansanedustaja Katri Kulmuni vakuuttaa, että Pohjois-Suomen kansanedustajat tekevät töitä Kemin ja Oulun välisen tieosuuden parantamiseksi. Kulmunin mukaan pohjoisen edustajat pyrkivät siihen, että Kemi–Oulu-väli olisi ykköslistalla, kun valtion kehyksestä vapautuu parin vuoden päästä tierahaa myös uusille hankkeille.
Kulmuni korostaa, että kyseessä on keskimääräistä vaarallisempi tieosuus, jossa liikennevirrat ovat kasvaneet.
– Kyllä Oulun ja Lapin edustajat koittavat kaikissa yhteyksissä muistuttaa, missä vaiheessa asia etenee. Mahdollisuus on avautunut, kun uutta rahaa vapautuu muutaman vuoden päästä, Kulmuni sanoo.
Kulmuni kertoo, että painetta koitetaan luoda laajalla rintamalla.
– Se ei ole pelkästään alueellinen kysymys, vaan se on hanke, joka palvelee koko valtakuntaa. Minusta oli hienoa, että liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ottivat tähän asiaan kantaa. Tämä ei ole ainoastaan pohjoisen edustajien tavoitelistalla.