EU-maiden sisäministerit päättivät vauhdittaa terrorismin vastaisia toimia ylimääräisessä kokouksessaan Brysselissä, joka järjestettiin Pariisin iskujen takia.
Matkustajatietojen rekisteröinti on jumiutunut EU-parlamenttiin. Osa mepeistä pitää kaikkien matkustajien tietojen tallentamista yksityisyyden suojaa loukkaavana.
– Kuinka suuri terrori-isku pitää tapahtua, että tämä etenee, Orpo kysyi tuohtuneena tiedotustilaisuudessa.
Suurin ongelma on kuitenkin Kreikan olematon rajavalvonta. Myös ulkopuolisen avun toimittaminen Kreikkaan on ollut hankalaa.
Jäsenmaiden välistä tietojenvaihtoa halutaan parantaa. Esimerkiksi Pariisin iskujen tekijöitä oli tarkkailussa, mutta tiedot eivät kulkeneet maasta toiseen.
Orpon mukaan esimerkiksi vain viisi valtiota on toimittanut Europolille tietoja vierastaistelijoista, Suomi niiden mukana.
EU-mailla on eri tapoja panna asioita toimeen, meitä on joskus moitittukin siitä, että toteutamme nämä päätökset liian tiukasti, Orpo sanoi.
EU-passillakin tiukempaan tarkastukseen
EU:n sisäministerit haluavat myös kiristää ulkorajojen valvontaa.
EU-maiden kansalaisten passeja aletaan tarkistaa järjestelmällisesti EU:n ulkorajoilla, kun tähän asti muiden kuin EU-kansalaisten valvonta on ollut tiukempaaa. Tietoja voidaan ajaa ristiin muiden tietokantojen kanssa.
Jatkossa kaikilta vaaditaan biometrinen passi. Tietojen tarkastus ei välttämättä vie monta sekuntia.
Keinovalikoimassa ovat myös terroristien rahaliikenteeseen puuttuminen ja asevalvonnan kiristäminen.
Aserajoitukset Suomelle hankala asia
Toimien joukossa on myös laaja aseiden vientiä ja kauppaa rajoittava direktiivi.
Se sisältää kohdan, joka ei ole Suomelle mieleen. Esitys kieltäisi puoliautomaattiaseet, joita on reserviläisten harjoituskäytössä.
Orpo esitti kollegoilleen, että Suomella on asiassa kansallinen maanpuolustuksellinen intressi.
Suomen reservijärjestelmä on EU-maiden joukossa poikkeuksellinen. Suomen esittämä varauma koskee yksittäistä kohtaa, joka on osa laajaa terrorisminvastaista pakettia, minkä vuoksi ymmärryksen saaminen muilta EU-mailta ei ole helppoa. Suomea ja Tšekkiä lukuun ottamatta EU-maat ovat valmiita hyväksymään lakipaketin, ja se halutaan mahdollisimman nopeasti voimaan.
Juttua on muutettu 21.11.2015 klo 15.00. Viimeisestä kappaleesta on poistettu lause "Suomi on taas vaarassa joutua epämieluisasti silmätikuksi lillukanvarsiasian takia", ja kappaletta on täydennetty.