Seinäjoen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yksimielisesti kaupungin ensi vuoden talousarvion ja veroprosentit. Budjettikirjasta keskusteltiin vain reilu tunti. Aika kului pääasiassa ryhmäpuheenvuoroihin. Vain muutamat valtuutetut kommentoivat budjettiesitystä.
– Taisi tulla päätettyä ennätysajassa, arvioi keskustan valtuutettu Pasi Kivisaari.
– Ryhmäkokoukset ja neuvottelut ovat olleet hyvin yksimielisiä. Meillä on ollut yhteinen näkemys siitä, että säästöjä pitää löytyä, kristillisdemokraattien Kati Nummensalo jatkaa.
Miten Seinäjoella on löydetty näin vahva yhteishenki?
– Se on ollut vuosien työ. Yhteinen tahtotila ja oivallus siitä, mihin suuntana ollaan menossa, on nyt löytynyt ja se näkyy päätöksenteossa. Yksittäisiä irtiottoja ei nyt haluta tehdä. Kaikilla valtuutetuilla on yhteinen tahto siitä, että Seinäjoki eläisi ja voisi vahvasti, Pasi Kivisaari arvioi.
Mittavia investointeja myös liitoskuntiin
Vuoden 2016 budjetti pohjautuu nykyiseen 21prosentin tuloveroprosenttiin. Seinäjoki nosti tuloveroprosenttiaan tuntuvasti eli 1,25 prosenttiyksikköä jo vuodelle 2014. Valtuutettujen mukaan nyt ei ollut minkäänlaista saumaa nostaa tuloveroprosenttia.
Vuoden 2016 kiinteistöveroihin tehtiin sen sijaan pieniä korotuksia, ei kuitenkaan yleiseen ja vakituisiin asuinrakennuksiin kohdistuviin kiinteistöveroprosentteihin.
Kasvavan kaupungin investoinnit pysyvät korkealla ensi vuonnakin. Pelkästään talonrakennusinvestoinnit nousevat yli kymmeneen miljoonaan euroon. Tuosta summasta puolet kohdistuu liitoskuntiin.
– Tällä perusteella ei voi sanoa, että kaikki kehittämistoimet kohdistuvat vain kantakaupunkiin, Kati Nummensalo huomautti.
Käänteentekevä budjetti
Ryhmäpuheenvuoroissa kiiteltiin ensi vuoden budjetin valmistelua ja eri tahojen sitoutumista kaupungin tiukkaan taloudenpitoon. Vuoden 2016 budjetin todettiin olevan käänteentekevä. Jos budjetti toteutuu, se on enää 800 000 euroa alijäämäinen, kun Seinäjoen tilinpäätös viime vuodelta oli viisi miljoona ja vuodelta 2013 peräti kolmetoista miljoonaa alijäämäinen.
– Ensi vuoden budjetti on käänne parempaan, mutta vasta budjetin toimeenpano ratkaisee onnistumisen, huomautti kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Haapasalmi.
– Kyllä tämä budjetti on realistinen, mutta se ei kestä ylimääräisiä kupruja. Seuranta on tärkeää. Asioita pitää tarkkailla ja elää hetkessä, Pasi Kivisaari toteaa.
Valtuustoryhmät ja yksittäiset valtuutetut nostivat kokouksessa esiin erityisesti Seinäjoen lastensuojelumenot. Valtuutetut vaativat tarkkoja selvityksiä siitä, miksi lastensuojeluun uppoaa Seinäjoella huomattavasti enemmän kuin naapurikaupungeissa Vaasassa ja Kokkolassa.
"Valtuusto ei saa enää kasvaa"
Seinäjoen kaupunginvaltuustossa on nyt 51 valtuutettua. Keskustan Pasi Kivisaari toi kokoukseen valtuutettujen määrää rajaavan ehdotuksen. Vaikka kaupunki kasvaa, Kivisaaren mukaan valtuuston paikkamäärän ei tarvitse enää kasvaa. Hän olisi jopa valmis vähentämään valtuutettujen lukumäärää seuraavalla valtuustokaudella. Samoin hän yhdistäisi muutamia lautakuntia.
– Hyvinkin on mahdollista, että esimerkiksi nuoriso-, liikunta- ja kulttuurilautakunta voisivat olla yhdessä.
– Olen samaa mieltä varsinkin nyt, kun sote-ratkaisu tulee ja kuntien tehtävät muuttuvat. Olen pitkään puhunut myös valiokuntamallista, jolloin valtuutetut olisivat enemmän lautakunnissa ihan senkin vuoksi, että kunnan kokonaistasolle pysyisi tuntuma. Erityisesti enemmän rahaa käyttävissä lautakunnissa olisi hyvä olla jäseninä nykyistä enemmän valtuutettuja, kristillisdemokraattien Kati Nummensalo komppasi.