Mistä on kyse?
Pirkanmaalaiset kansanedustajat uskovat Pariisin tapahtumien poikivan tiukennuksia Euroopan sisärajoille. Suomea he pitävät edelleen turvallisena maana. Samalla he näkevät tekojen olleen isku demokratiaa vastaan.
– Nyt olisi tärkeää uudistaa tiedustelulainsäädäntöä ja vahvistaa osaamista siellä, toteaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen.
Satonen näkee, että parasta varautumista on kansainvälisen yhteistyön kehittäminen.
– Koskaan ei tietenkään voi sulkea riskiä pois, vaikka Suomi ei todennäköinen kohdemaa olekaan, Arto Satonen summaa.
Demareiden Pia Viitanen on Satosen kanssa samoilla linjoilla.
– Uskoisin, että tämä johtaa siihen, että rajavalvonta Schengen-alueella tulee tiukentumaan, sanoo Viitanen.
Hän uskoo myös Euroopan sisärajojen valvonnan tiukentuvan.
– Etenkin kotimaassa tulee huolehtia siitä, että meillä on riittävät viranomaisresurssit. Myös kansalaisten turvallisuus tulee kaikin tavoin varmistaa, sanoi Pia Viitanen Yle Tampereen kansanedustajahaastattelussa.