Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että myös Suomella on valmius ottaa rajavalvonta nopeasti käyttöön.

– Tällä hetkellä ei ole syytä. Rajavartiolaitoksen mukaan tämänhetkinen käytäntö on Suomelle kustannustehokkaampi ja saamme varmistettua, että kukaan ei ole laittomasti maassa, Sipilä sanoi Maltalla EU-huippukokouksen yhteydessä.

Sipilän mukaan Suomen käytäntö tarkistaa tulijoita lähellä Ruotsin rajaa ajaa saman asian kuin Ruotsin rajatarkastukset mutta tulee halvemmaksi.

Ruotsin kontrollit heijastuvat myös Suomeen.

– Vielä on vaikea arvioida täsmällisiä vaikutuksia, mutta uskoisin että se vähentää painetta turvapaikanhakijoista, jotka tulevat Suomeen.

Ennen kuin Ruotsi kertoi ratkaisustaan julkisuuteen, Ruotsin pääministeri Stefan Löfven jakoi tiedon tanskalaisen ja suomalaisen kollegansa kanssa.