Mistä on kyse?
Hallitusohjelmassa on kirjaus raskaalle liikenteelle määrättävistä tienkäyttömaksuista, mutta vie vielä aikaa ennen kuin asia etenee päätöksenteossa.
Liikenne- ja viestintäministeriö pohtii edelleen erilaisia vaihtoehtoja ja malleja siihen, miten esimerkiksi suomalaiset kuljetusyrittäjät saisivat hyvitystä tienkäyttömaksuista. Esillä on kaksi vaihtoehtoa: joko käyttövoimaveroja alennetaan tai maksu hyvitetään dieselveron palautuksella.
Kuljetus ja logistiikka-alan yhdistys SKAL on ajanut tienkäyttömaksuja Suomeen jo vuosia. SKAL toivoo maksuista suomalaisille parempaa kilpailykykyä verrattuna ulkomaisiin kuljetusalan yrittäjiin.
Maksetaanko ajasta vai matkasta?
Tiemaksuista puhuttaessa terminologia saattaa tuntua harhaanjohtavalta. Kattoterminä voidaan puhua tienkäyttömaksuista tai tiemaksuista.
EU-direktiivissä puhutaan _tietullista _ja vinjetistä. Tietullilla tarkoitetaan ajettuun matkaan perustuvaa maksua eli tienkäyttäjä maksaa sen mukaan, kuinka monta kilometriä tietyllä tiellä on ajanut.
Vinjetti on aikaan perustuva tiemaksu. Tienkäyttäjä ostaa tietyksi ajaksi oikeuden käyttää tieverkkoa. Suomessa on pohdittu lähinnä vinjettimaksua, mutta päätöstä siitä, kumpi malli otetaan käyttöön, ei ole tehty.
Liikenne- ja viestintäministeriöltä odotetaan nyt esitystä tienkäyttömaksuista ja hyvityksistä.
Pohjoismaat neuvotteluissa
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo sanoo, että maksuyhteistyöstä on neuvoteltu myös muiden Pohjoismaiden kanssa.
– Tässä on ollut pohjoismaisesti yhteisiä neuvotteluja. On myös pohdittu, voisiko käyttää digitalisaatiota siten, että ei tarvitse mennä kalliiseen satelliittijärjestelmiin vaan pystytään maan pinnalla seuraamaan, miten liikennettä käytetään, Alatalo kertoo.
Alatalo toivoo, että tiemaksuista saataisin rahaa teiden kunnostamiseen.
– Jos tämä on korvamerkittyä rahaa, se tulisi nimenomaan tiestön korjaamiseen. Toivon mukaan tämä tapahtuu vielä tällä hallituskaudella, Alatalo toteaa.