Hallituksen riitaisat sote-neuvottelut jatkuvat aamupäivän aikana. Neuvottelut keskeytettiin yöllä.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti torstai-iltana, että mikäli sopua ei synny, edessä saattaa olla jopa hallituksen hajoaminen. Takarajaksi hän oli asettanut tämän perjantain, vaikka kokoomus olisi toivonut saavansa lisäaikaa lauantaina pidettävään puoluevaltuustonsa kokoukseen asti.
Hallitusta uhkaavan kiistan taustalla ovat kokoomuksen ja keskustan erimielisyydet valtion alue- ja maakuntahallinnon järjestämisestä. Keskusta ajaa 18 sote-alueen mallia, kokoomus on tiukasti korkeintaan 12 alueen kannalla. Perussuomalaisille kelpaa keskustan malli.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä kokoontuu perjantaiaamuna klo 9.30.