Joensuulainen valtiopäiväneuvos Matti Väistö (kesk.) seuraa syntynyttä hallituskriisiä kokeneen parlamentaarikon silmin. Väistö toimi kansanedustajana 20 vuotta.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) torstai-iltainen ilmoitus siitä, että hän todennäköisesti marssii perjantaina tasavallan presidentti Sauli Niinistön pakeille ilmoittamaan hallituksensa hajoamisesta, yllätti Matti Väistön.

– Olihan se yllättävää. Mutta toisaalta yhdessähän hallitus on nämä takarajat ja tavoitteet asettanut. Ratkaisuja pitää syntyä. Meillä on kokemusta siitäkin, että ratkaisuja ei synny.

– Edellisen eduskuntakauden ja hallituksen aikaiset asiat tulivat mieleen. Silloin jo moneen kertaan odotettiin, että asiat etenevät, mutta ne ovat yhä tässä, Matti Väistö sanoo.

Väistö toivoo, että sopu syntyy ja hallitus voi jatkaa.

– Se olisi isänmaan ja asioiden hoidon kannalta keskeisin asia. Kaikki tunnistavat sen, että talouden ja työllisyyden haasteet ovat kovat. Eiliset EU-raportitkin taas nostivat niitä esiin. Nyt pitäisi todella olla sellaista yhteistä ymmärrystä ja ratkaisujen hakemista, että tämäntyyppisiin asioihin löytyisi etenemistie.

Jos pääministeri Sipilä kuitenkin menee presidentti Niinistön luokse, se on aivan uusia tilanne nykyisen perustuslain aikana.

– Mitä presidentti sanoo? Hän voi sanoa, että koettakaa jatkaa vielä. Tai sitten käynnistyy prosessi eduskuntaryhmävetoisesti, että lähdetään uutta hallituspohjaa miettimään nyky eduskunnan voimasuhtein, Matti Väistö pohdiskelee.