Mistä on kyse?
Urho Kekkosen syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 115 vuotta. UKK:ssa eli Urho Kekkosen arkistossa on havahduttu siihen, että aikalaisten rivit alkavat harventua.
On korkea aika tallentaa ihmisten muistoja Kekkosesta.
– Otamme mielellämme vastaan Kekkosesta kertovia tarinoita. Kaikki suomalaiset tuntevat jonkun, joka on nähnyt tai tavannut Kekkosen. Näistä kohtaamisista kertovat tarinat pitää tallentaa jälkipolville, UKK-arkiston virkailija Janne Ridanpää sanoo.
Tarinoiden ei kaikilta osin tarvitse olla tosia, sillä kunnon kalajuttujen tavoin Kekkos-jututkin paisuvat ja muuttuvat vuosien saatossa. Tärkeintä on, että niistä välittyy se, mitä ihmiset ajattelevat Kekkosesta.
– Juuri se, millainen mielikuva Kekkosesta muodostuu tarinoiden perusteella. Se on kiinnostavaa, Ridanpää täsmentää.
"Kekkonen on edelleen ajankohtainen"
Vuosikymmenet eivät ole himmentäneet Suomen pitkäaikaisimman presidentin Urho Kekkosen mainetta, vaan ehkä jopa kasvattaneet sitä, arvioi Ridanpää.
– Kekkonen on edelleen ajankohtainen ja pidetty hahmo. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kaupan hyllyiltä löytyy Kekkosen mukaan nimettyä keskiolutta, jonka myyntiluvut kuuluvat olevan kovaa luokkaa.
1970-luvulla uransa ja valtakunnan huipulla olleen Kekkosen vaiheita ja arkea esitellään nyt myös Orimattilassa avautuneessa Kekkos-näyttelyssä.
Heikki Y. Rissasen Kekkos-kuvia esittelevä näyttely keskittyy tuomaan esiin uusia puolia Kekkosen persoonasta. Näyttelyn kuvat ovat peräisin 1970-luvulta.
Kuvissa Kekkonen hiihtää, ui, esittelee kalasaaliitaan, polkee kuntopyörää, lepää, kommentoi, syö, juo ja nauraa.
Kekkonen oli tositoimien mies
Moni vaikuttaja ja valtionpäämies eon esiintynyt lavastetuissa valokuvissa, jotka korostavat henkilön rautaista kuntoa, poikkeuksellisia kykyjä ja karismaa. Nykypäivän valtiomiehistä esimerkiksi Pohjois-Koreaa hallitsevat Kimit ja Venäjän Vladimir Putin ovat vieneet tyylilajin äärimmilleen.
Kekkonen esiintyy näihin johtajiin verrattuna kuvissa maltillisesti, jopa arkisesti. Näyttelyn katsojalle saattaa juolahtaa mieleen, ovatko kuvat lavastettuja.
– Kuvaajan mukaan Kekkonen ei ollut mikään poseeraaja vaan kuvaaja kuvasi sitä, mitä todella tapahtui, vakuuttaa Orimattilan kulttuuritoimenjohtaja Henrika Suna.
Poikkeuksen tekee kuva, jossa Kekkonen esittelee pyytämäänsä isokokoista kissakalaa.
– Tämä oli kuulemme poikkeus, jossa Kekkonen suostui poseeraamaan saaliin kanssa. Näyttää tosiaan siltä, että kissakala työntyy kuvasta ulos, naurahtaa Suna.
Kuvassa korostuu kalan koon lisäksi Kekkosen tyytyväinen ilme. Saalis lienee ollut presidentille aidosti tärkeä.
Vierivä Kekkonen ei sammaloidu
Oman osansa näyttelyn annista muodostavat Kekkosen kovasta kunnosta kertovat kuvat. Vielä 1970-luvulla oli yleistä, että 50 vuotta täyttävälle annettiin lahjaksi kävelykeppi ja keinutuoli sen merkiksi, että ei enää tarvitse rehkiä, kun on jo ikää.
Kekkonen oli toista maata.
– Jos Kekkosen kädessä nähtiin keppi, keppejä oli lähes poikkeuksettakaksi eli kyse oli suksisauvoista. Kekkosen fyysinen kunto oli 70-luvulla todella kova,ja hän toi sen mielellään esille, kertoo Urho Kekkosen arkiston virkailija Ridanpää.
Hän huomauttaa, että jälkeenpäin on pohdittu, oliko Kekkosen kova kunto syynä siihen, että ikääntymisen merkkejä ei huomattu tai ne jätettiin tarkoituksella huomioimatta, koska presidentti oli muuten niin hyväkuntoinen.
– Toisaalta voi ajatella niinkin, että Kekkosen kova kunto auttoi häntä kestämään valtiomiehen paineet 1980-luvun puolelle asti.
Karismaattinen johtaja ja taitava seuramies
Kuvista välittyy se, että Kekkonen osasi pitää hauskaa ja oli taitava seuramies.
– Kekkosen karisma välittyy haastattelunauhoilta ja filminpätkistä selvästi. Hän oli sosiaalisesti taitava ja käytti huumoria harkiten. Kekkonen viihtyi kansan parissa kuin kotonaan, luettelee Ridanpää.
Entä kuinka paljon Kekkosen kohutuista naisjutuista on paljastumatta, vai ovatko nykyisetkin tarinat liioiteltuja?
– Jutuissa on kyse kahden ihmisen välisestä suhteesta. Koko totuuden tiesi ainoastaan UKK itse. Voisin kuvitella, että hän seuraisi suurella mielenkiinnolla ympärillään vielä tänäkin päivänä vellovaa keskustelua.
Kekkosen karismasta kertoo sekin, että moni luulee noin 180 senttimetriä pitkän Kekkosen olleen tätä paljon pidempi.
– Näyttelyssä voi nähdä luonnollista kokoa olevan pahvi-Kekkosen. Yleensä ihmiset hämmästyvät sen nähdessään, että onpas pieni. Hänet mielletään yleensä jopa 10 senttimetriä pidemmäksi kuin hän todellisuudessa oli.