Tuomo Puumala esittää koulutuksen hyökkäysjoukkojen perustamista. Työryhmä koottaisiin asiantuntijoista ja poliitikoista yli puoluerajojen, ja sen tavoitteena olisi miettiä koulutuksen haasteita seuraavalla vuosikymmenellä.

– Esitän siis eräänlaisen työryhmän perustamista. Se voisi olla esimerkiksi parlamentaarinen työryhmä, joka katsoisi pidemmällä perspektiivillä suomalaisen koulutuksen haasteita. Tavoite pitäisi olla kristallinkirkas: suomalainen koulutus olisi maailman huippua ja torjuisi eriarvoisuutta myös jatkossa. Se on suomalainen menestystarina, jota meidän pitää varjella, Puumala sanoo.

Hallitus leikkaa jo nyt rajusti koulutuksesta, eikä Puumala usko, että raha lisääntyy tulevaisuudessakaan. Hän on huolissaan myös siitä, miten nyt tehtävät säästöt toteutetaan. Ydintoiminnot pitää turvata.

– Pitää olla tosi tarkkana siinä, ettei osuta koulutuksen pääsuoneen vaan pystyttäisiin osumaan rönsyihin. Sellaisiakin on aina joka paikassa. Koulutuksessa täytyy hyödyntää kesälukukaudet paremmin ja puristaa koulutuspaketit mahdollisimman tiiviiksi. Koskaan ei ole niin, että jokainen euro on viimeiseen asti suunniteltu. Aina kun nurkkia kaivaa, jotakin löytyy, Puumala toteaa.