SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sanna Marinin mielestä kansalaisaloite on hyvä keino ihmisten kertoa, millaisiin asioihin he haluavat kiinnittää huomiota ja saada eduskuntakäsittelyn.

– On ylipäätänsä todella hienoa, että kansalaiset otetaan aktiivisemmin mukaan myös asettamaan politiikan agendaa ja sitähän kansalaisaloite parhaimmillaan on, sanoo Marin Yle Tampereen haastattelussa.

Sanna Marinin mukaan kansalaisaloite on arvokas lisä demokraattiseen järjestelmään. Marin ei pidä 50 000 allekirjoituksen rajaa kansalaisaloitteelle liian alhaisena.

– On hyvä, että aloitteita on tullut eduskuntaan ja niitä on siellä käsitelty, kuittaa Sanna Marin.

Sanna Marinin mielestä vielä on liian aikaista arvioida, toimiiko kansalaisaloitejärjestelmä vai ei.

– Nyt on vasta nähty yksi, en vetäisi tästä vielä sen pidempiä johtopäätöksiä, Marin sanoo.

"Saa ihmiset innostumaan politiikasta"

Kokoomuksen kansanedustajan Harri Jaskarin mielestä kansalaisaloite on osoittautunut hyväksi demokratian elementiksi.

– Tämä on saanut ihmiset innostumaan politiikasta entistä enemmän, sanoo Jaskari.

Jaskarin mukaan täytyy kuitenkin miettiä, minkälaisia aloitteita tulee ja kuinka helposti aloitteissa ollaan yhden asian puolesta.

– Voihan olla, että tulee esimerkiksi hyvin rasistinen kansalaisaloite. Silloin täytyy eduskunnassa miettiä, että miten niitä käsitellään ja kuinka paljon se vie aikaa verrattuna normaaliin lainsäädäntötyöhön, Jaskari sanoo.

Nyt on Harri Jaskarin mukaan hyvä aika keskustella siitä, onko 50 000 allekirjoituksen taso sopiva kansalaisaloitteelle.