Mistä on kyse?

Maahanmuuttovirasto tyrmää kansanedustaja Ari Jalosen (ps.) esityksen turvapaikanhakijoiden majoittamisesta telttoihin.

Jalonen esittää hallitukselle jättämässään kysymyksessä, että turvapaikanhakijoille osoitettaisiin majoituspaikaksi armeijan puolijoukkuetelttoja.

– Teltat eivät sovi pitkäaikaiseen majoittumiseen Suomen oloissa tässä vaiheessa vuotta. Teltat, joita on nyt käytetty hätämajoituksena, ovat olleet SPR:n lämmitettyjä kriisialuetelttoja, eivät puolijoukkuetelttoja, maahanmuuttoviraston tiedottaja Verna Leinonen sanoo.

Kansanedustaja haluaisi säästöjä

Maahanmuuttovirasto korostaa, että sillä on velvollisuus järjestää turvapaikanhakijoille inhimilliset olosuhteet.

– Turvapaikanhakijoiden inhimilliset asuinolot edesauttavat sitä, että ihmiset pääsevät kiinni itsenäiseen elämään ja heistä tulee oma-aloitteisia yhteiskunnan jäseniä, Leinonen sanoo.

Ari Jalonen esitti turvapaikanhakijoiden sijoittamista telttoihin muun muassa säästösyistä. Hän sanoo myös haluavansa antaa turvapaikanhakijoille viestin, että olosuhteet Suomessa eivät turvapaikkaratkaisua odotettaessa ole "luksushotellitasoa".