Kokoomuksen puoluesihteerin Minna Arven mukaan kokoomus ei voi yksipuolisesti julkaista Niinistön presidenttikampanjan lahjoittajia. Hänestä Niinistön kampanjan rahoitus on jo selvitetty perusteellisesti kuusi vuotta sitten.

– Olemme omalta osaltamme täydentäneet ilmoitusta vuonna 2009. Jos jotain uutta selviää, niin tottakai yritämme, mutta mitään uutta ei ole vielä ilmennyt. Yksityishenkilöiden osalta me emme voi kertoa nimiä yksipuolisesti ja taannehtivasti. Jos lahjoittajat haluaisivat itse tulla julkisuuteen, niin se olisi hieno asia. Tuo summa koostuu kuitenkin useista kymmenistä lahjoittajista, totesi Arve Ylen aamu-tv:ssä.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaniselle Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjasta esitetyt väitteet olivat uutta tietoa. Korhonen kertoo kirjassaan, ettei Vanhasenkaan kampanjan kaikkia lahjoittajia ilmoitettu.

– Minä tai Korhonen emme olleet tuolloin puoluesihteerinä, joten selvittäminen olisi työläämpää. Jos kysymys on kymmenestä lahjoituksesta, niin voimme ne käydä lävitse lähiviikkoina. Korhosen kaudellahan meidän ilmoituksia täydennettiin. Täytyy tarkemmin tutkia puoluetoimistolla millaisia tietoja löytyy, sanoi Laaninen.

Sekä Arve että Laaninen korostivat, että puolueet ovat noudattaneet ajankohtana vaalirahoituksesta voimassa ollutta lakia. Kohun jälkeen lakia on tiukennettu, eikä välitetty vaalituki ole enää mahdollista.