Esimerkiksi rahan lahjoittaminen puolueen tilille ehdokkaan kannatustilin sijaan mahdollisti lahjoitusten tekemisen ilman, että lahjoittajan nimi tuli julki.
Käytäntö ei silloisen lainsäädännön mukaan ollut laiton. Korhonen asettaa käytännön kuitenkin epäilyttävään valoon väittämällä, että tuolloin rahankeruusta vastannut kansanedustaja Ben Zyskowicz olisi erityisesti ohjeistanut lahjoittajia muista tileistä, jotta he voisivat lahjoittaa rahaa nimensä tulematta julki.
Ylen A-Studiossa vieraillut Ben Zyskowicz kiisti väitteen jyrkästi.
– Korhosen kirjassa sivulla 11 on kohta, jossa kerrotaan, että Zyskowiczin ohjeet Merisalolle ja sitten sitaattien sisäpuolellä oli tällaiset ohjeet, että voit antaa meidän muillekin tileille ja ne menee lyhentämättömänä kampanjaryhmän tilille, joka siis ei pitänyt paikkansa. Minun mielestäni on todella törkeää, että Korhonen tällaisen sitaatin laittaa minun suuhuni, kun en ole ikinä missään sellaista kirjoittanut.
Korhoselta kysyttiin A-Studiossa, onko hän laittanut tämänkaltaisen ohjeistuksen Zyskowiczin sitaatiksi.
– Se on [vaalirahakohun keskiössä olleen liikemies] Arto Merisalon kirjasta lainattu. Arto Merisalo toimitti tämän Sauli Niinistön tukiryhmän puolesta neljään kertaa. Ymmärtääkseni tämä viesti on myös mennyt Ben Zyskowiczille sähköpostilla ja tämäntyyppiset ohjeet Merisalo on saanut Zyskowiczilta...
– Hetkinen! Merisalo on antanut tällaiset ohjeet omilleen. Missä näytät sen, että ne olisivat minulta tulleet?
Zyskowicz painotti moneen kertaan, ettei Niinistön presidentinvaalikampanjan rahankeruussa ollut mitään silloisen lainsäädännön vastaista.