Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta on arvosteltu tempoilevasta politiikasta, kun päätöksiä on tehty, peruttu ja muutettu nopealla tahdilla. Kiire lakiuudistuksien valmistelussa voi asiantuntijoiden mukaan johtaa myös uudistusten voimaantulon viivästymiseen.
– Kiireessä ei ehditä selvittämään taustoja eikä uudistusten vaikutuksia. Lisäksi asian toteuttaminen eduskunnassa voi estyä riippuen siitä, millaisia vaikutuksia näillä laeilla ja niiden muutoksilla arvioidaan olevan, kommentoi Lapin yliopiston työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
Erityisesti ongelmat perustuslain kanssa saattavat lykätä lain valmistumista huomattavasti. Esimerkiksi turvapaikan jo saaneiden tukien leikkaamisen on arvioitu mahdollisesti olevan perustuslain vastaista.
– Jos tällä hallituskaudella halutaan muuttaa perustuslakia, niin se edellyttäisi viiden kuudesosan enemmistöä, mikä tuskin näissä suurissa uudistuksissa on mahdollista. Tämä johtaa siihen, että on erittäin tärkeää jo valmisteluvaiheessa arvioida, kuinka perustuslaki otetaan huomioon, jos uudistukset halutaan saada tällä vaalikaudella voimaan, arvioi puolestaan johtava tuloksellisuustarkastaja Auri Pakarinen Valtiontalouden tarkastusvirastosta.
"Sisällön asiantuntijuus puuttuu"
Hallituksen piti esimerkiksi leikata ylityö- ja sunnuntaikorvauksia, mutta päätös peruttiin ja tilalle esitettiin lomarahojen leikkauksia. Päätösten muuttaminen viime tipassa näyttää Paanetojan mukaan siltä, että kiire uudistuksista päätettäessä on johtanut siihen, että lopputulokseen vaikuttavia faktoja tulee yllätyksenä ulkoapäin.
– Eli on tavoite asettaa selkeästi päämääriä, mitä halutaan toteuttaa, mutta se tausta jää selvittämättä riittävällä tavalla, ja näin ollen joudutaan muuttamaan sitä lopputulosta, Paanetoja summaa.
Yhtenä esimerkkinä taustojen puutteellisesta selvittämisestä on pidetty sitä, että lomarahojen ei tiedetty koskevan vain osaa palkansaajista.
– Luultavasti tässä on tapahtunut niin, että siinä alkuvaiheessa, ennen kuin hallitus on esittänyt näitä päätöksiään, niin sieltä ehkä on puuttunut nyt se materiaalisen sisällön asiantuntijuus, jos tapahtuu näin, että ajateltua lopputulosta joudutaan muuttamaan, hän jatkaa.
Sen sijaan työ- ja elinkeinoministeriön valmistelu on hänen mukaansa taaksepäin katsottuna ollut asiantuntevaa, eikä siinä ole ollut yleensä moittimista.
Erityisesti työelämälain kohdalla professorin mukaan kyse on nyt erittäin poikkeuksellisesta toimintamallista lainvalmistelussa. Yleensä lainvalmistelua tehdään virkamiestyönä tai työelämälakien kohdalla kolmikantaisessa valmistelussa, jossa vähitellen muotoutuu se, miten päämäärä toteutetaan.
– Nyt meillä on esitetty nimenomaan se lopputulos, ja mennään ikään kuin väärässä järjestyksessä, että sitten lähdetään selvittämään kaikkia niiden lakien vaikutuksia ja sitä menettelyä, miten päämäärä toteutetaan. Se on se poikkeuksellisuus tässä, Paanetoja selittää.
Joukkoistamisen piirteitä
Sekä Paanetojan että Pakarisen mukaan on luonnollista, että hallitukset ja eduskunnat kuuntelevat kansan mielipidettä ja seuraavat julkista keskustelua. Nykyisen hallituksen toimissa Paanetoja kuitenkin näkee jopa joukkoistamisen piirteitä.
– Joukkoistaminen on ihan äärimmäisen positiivinen uusi tapa, mitä pääministeri on tässä ottanut käyttöön, mutta olisin toivonut, että se olisi tapahtunut jo aikaisemmassa vaiheessa. Hallitus on ikään kuin laittanut ideakilpailun liikkeelle, että esittäkää hyviä ideoita, niin tätä voidaan muuttaa, mutta omasta mielestäni se olisi kuulunut strategiseen hallitusohjelmaan jo aikaisemmassa vaiheessa, Paanetoja toteaa.