Jyväskylän yliopiston kemian aineenopettajakoulutuksesta vastaava professori Jan Lundell arvosteli hiljattain kolumnissaan ankarasti ylioppilaskirjoituksia. Hänen mukaansa opiskelijat kohdistavat liikaa huomiota ylioppilaskokeisiin muun oppimisen kustannuksella.
Lisäksi professori Lundell pitää kirjoituksia turhan kalliina. Hän kirjoittaa Jyväskylän yliopiston Tiedonjyvä -lehdessä, että sähköiset ylioppilaskirjoitukset nielaisevat rahaa kaksi kertaa vuodessa. Kirjoitusten poistaminen vapauttaisi lukiossa aikaa opetukseen puoli vuotta. Lundell kehittäisi mieluummin yliopistojen pääsykokeita.
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ei innostu Lundellin ehdotuksesta. Hän pitää ylioppilastutkintoa tärkeänä osana lukiokoulutusta, ja tutkinnon merkitystä tulisi nostaa.
– Ylioppilastutkintoa voitaisiin hyödyntää jatko-opintoihin siirtymisessä eli osana pääsykoetta.
Grahn-Laasonen muistuttaa myös, että ylioppilaskoe muuttuu ensi vuonna sähköiseksi.
– Sähköisten kirjoitusten kehittäminen on parhaillaan käynnissä. Tämä ohjaa lukiota digitalisaation maailmaan.
Tuhannet lukiolaiset testaavat tänään sähköistä ylioppilaskoetta. Nyt kokeiltavana oleva järjestelmä on pohjana ensi vuoden ylioppilaskokeessa.