Sipilän puhe on nauhoitettu ja se nähdään Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Yle Uutisten sivuilla klo 21.05 alkaen. Puhetta voi kuunnella samaan aikaan myös Radio Suomessa.

Jo ennakkoon Sipilän puhe on aiheuttanut paljon keskustelua. Asiantuntijoiden mukaan Sipilä käyttää keinoa, johon edes Paasikiven ei tarvinnut turvautua. Puheen syyksi on esitetty työmarkkinoiden tulehtunutta tilannetta.

Yle on perustellut puheen välittämistä kanavillaan julkisen palvelun tehtävällä.

Pääministerin televisiopuhe suoraan kansalaisille on harvinainen, mutta ei ennenkuulumaton tapaus.

Heti puheen jälkeen Ylen A-studiossa pääministerin viestistä ovat keskustelemassa muun muassa SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ja EK: toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Studiossa ovat myös oppositiopoliitikot Antti Lindtman (SDP) ja Ville Niinistö (vihr.).

Pääministerin puhe on tekstitetty ruotsiksi ja siihen on lisätty tekstitys myös suomeksi huonokuuloisia varten.