Pääministeri Juha Sipilä maalaili keskiviikkoillan puheessaan laajalti Suomen surkeaa taloustilannetta ja tarvetta kipeisiinkin leikkauksiin. Poikkeuksellisen tv-puheen viesti oli suunnattu suoraan kansalaisille, mutta odotettu vetoomus työmarkkinajärjestöille kuultiin puheen loppupuolella.
– Vetoan vielä kerran työmarkkinaosapuoliin. Etsikää hankaliksi koettujen keinojen, kuten sunnuntailisän, tilalle helpompia keinoja työehtosopimusten sisältä. Aikaa on vielä muutama päivä ennen kuin eduskunta alkaa käsitellä hallituksen esittämiä toimia. Koko hallituksen esittämä paketti voitaisiin korvata jatkamalla päivittäistä työaikaa parillakymmenellä minuutilla tai luopumalla lomarahoista, Sipilä lupasi.
Sipilä korosti, että hallituksen valitsemat keinot ovat karkeampia kuin järjestöjen kanssa saavutettu sopu. Samalla hän vakuutti, etteivät säästöpaketin yksityiskohdat ole hallitukselle arvovaltakysymys. Tavoitteista ei kuitenkaan hänen mukaansa voida tinkiä.
Lainsäädäntö työelämän osapuolia kuullen
Sipilä painotti puheessaan hallituksen äänestäjiltä saamaa valtakirjaa muutoksiin. Hänen mukaansa odottelu ja velanotto eivät enää toimi.
– Nyt pitää oikeasti tehdä muutos eikä miettiä tyylipisteitä. Osa oppositiostakin tukee uudistuksia, Sipilä vakuutti.
Omasta puolestaan Sipilä lupasi toteuttavansa uudistukset niin oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kuin mahdollista. Samalla hän lupasi, että työelämän osapuolia kuullaan, kun työelämäpaketin lainsäädäntöä tehdään.
Irlanti ja Portugali leikanneet enemmän
Sipilän rinnastaa Suomen vaikeudet Euroopan kriisimaihin. Hänen mukaansa esimerkiksi Irlannissa ja Portugalissa on tehty paljon rankempia päätöksiä kuin mitä hallitus nyt Suomessa esittää. Pääministeri muistutti myös siitä innosta, millä suomalaiset ovat jaelleet neuvoja Kreikalle.
– Olimme etunenässä neuvomassa kreikkalaisia. Otetaan nyt neuvot itse käyttöön. Emme saa päästää tilannetta siihen, että muut päättävät asioistamme, Sipilä varoitti.
Inhimillisyyttä pitää löytyä
Puheensa aluksi Sipilä käsitteli lyhyesti kesän aikana kiihtynyttä Euroopan pakolaistulvaa. Sipilän mielestä myös suomalaisten pitää tukalasta taloustilanteesta huolimatta löytää itsestään inhimillisyyttä. Järjestelmä tarvitsee lisäresursseja turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja ripeyttä kielteisen päätöksen saaneiden palauttamiseen. Mutta myönteisen päätöksen saaneiden on voitava tuntea olonsa turvalliseksi Suomessa.
– Jos tunnet, että haluat tehdä tässä asiassa itse enemmän, ota yhteyttä esimerkiksi Suomen Punaiseen Ristiin. Monet teistä ovat jo toimineetkin, kiitos siitä, Sipilä tiivisti.