SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toivottaa hallituksen tervetulleeksi tekemään yhteistyötä puolueen kanssa. Rinne kommentoi torstaina aamulla pääministeri Juha Sipilän (kesk.) lausuntoa, jonka mukaan hallitus ole enää halukas vetämään yhteiskuntasopimusneuvotteluja.

– Hallituksen työmarkkinaosaaminen on ohut, ja SDP on mielellään mukana auttamassa. Toivon, että hallitus tarttuu SDP:n ojennettuun käteen, sanoi Rinne.

Sipilä olisi valmis ottamaan työmarkkinajärjestöiltä vastaan ehdotuksia kilpailukyvyn parantamiseen. Rinne muistuttaa, että on asioita ennenkin sovittu kaksikannassa.

– Jos yhteisymmärrys löytyy, ei siitä ainakaan haittaa ole, toteaa Rinne.

"Hallitus paikkaa kompurointiaan"

SDP on huolestunut siitä, että hallitus paikkaa rajuilla ja yhteiskunnan toimintaa muokkaavilla toimenpiteillä kompurointiaan yhteiskuntasopimuksessa.

- Eläkeläiset, työttömät ja lapsiperheet menettävät tällä hallituskaudella, ja nyt myös pientuloiset naiset joutuvat maksajiksi, muistuttaa Rinne.