Hallitus kertoo tänään torstaina ensi vuoden talousarviosta kaksipäiväisen budjettiriihen päättyessä. Aiemmin tänään pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lupaili, että hallitus panee myös varakkaat osallistumaan Suomen taloustilanteen parantamiseen. Tiedotustilaisuudessa selvisi, että suurimmat palkkatulot tienaavat hallitus panee osallistumaan solidaarisuusveron kautta ja pääomatuloja keräävät pääomaveron muutoksen kautta.

Palkansaajat ja työmarkkinajärjestöt eivät ilahtuneet hallituksen tämänviikkoisesta päätöksestä puuttua pakottavalla lainsäädännöllä muun muassa lomiin, sairauslomien korvauksiin ja sunnuntailisiin.