Opposition penkillä istuu viisi eduskuntapuoluetta: SDP, vasemmistoliitto, vihreät, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit. Puolueiden ideologiset erot ovat varsin suuret. Siitä huolimatta oppositiopuolueet saattavat käydä syksyn kuluessa yksissä tuumin hallituksen kimppuun vilpittömän yksituumaisina.

Niin voi käydä kuitenkin vain joissakin yksittäisissä politiikan kysymyksissä, sillä esimerkiksi talouspolitiikassa osa oppositiosta tukee hallituksen linjaa lähes varauksettomasti. Tässä suhteessa RKP:n ja kristillisdemokraatit voi lukea hallituksen apupuolueiksi opposition sisällä, mutta nuo porvarilliset oppositiopuolueetkin löytävät hallituksen politiikasta monia samoja arvostelun aiheita, kuin vasemmistopuolueet ja vihreät.

Arviot hallituksen toiminnasta

Oppositiopuolueet arvioivat hallituksen alkutaivalta tähän tapaan:

– Annan hallitukselle kouluarvosanan 7 miinus. Tiedotustilaisuuksia hallituksen alkutaipaleella on ollut enemmän kuin koskaan, mutta konkretiaa vähemmän kuin koskaan, tokaisee sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

– Täytyy antaa aika huono arvosana: 6. Hallitus leikkaa vääristä paikoista, leikkaa liian nopeasti ja pahentaa taantumaa omilla toimillaan, laukoo vihreiden ryhmänjohtaja Outi Alanko-Kahiluto.

– Hallitus saa arvosanan 6. Vaalien alla nykyiset hallituspuolueet sanoivat, ettei leikata eläkeläisiltä eikä tuista. Hallitus on tehnyt päinvastaista, kurjistavaa politiikkaa, tuumii vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen.

– Annan arvosanan 6, koska hallituksen sisällä on ilmiselvästi suuria ristiriitoja siitä, millaista linjaa Suomen pitää noudattaa Eurooppaa ravistelevassa pakolaiskriisissä. Suomi on muutamassa kuukaudessa pudonnut EU:n ytimestä. Hallituksen täytyy ryhdistäytyä, jotta se ajaisi Suomen pitkän tähtäimen etua, arvioi RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

– Annan tässä vaiheessa 8 ja puoli, koska hallituksella on hyvät talouspoliittiset linjaukset. Ne vastaavat paljolti sitä, mitä meidän ryhmämme ajoi ennen vaaleja, toteaa kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Peter Östman.

Östman löytää hallituksen talouspolitiikasta kuitenkin myös kritisoitavaa. Hän muistuttaa hallituksen luvanneen, että valtion velka saadaan taittumaan.

– Jo hallituksen ensimmäisessä budjettiesityksessä valtionvelka kasvaa yli viisi miljardia euroa. Tähän puutumme kyllä omassa vaihtoehtobudjetissamme syksyllä.

Koulutuksesta leikkaaminen herättää närää

Sosiaalidemokraatit ovat ilmoittaneet jo ennen syysistuntokauden alkua, että puolue tekee koulutusmäärärahoihin liittyvän välikysymyksen, jollei hallitus muuta leikkaussuunnitelmiaan. Antti Lindtman perustelee demarien hanketta näin:

– Jos tehtyjä päätöksiä ei muuteta, niin ensimmäistä kertaa sataan vuoteen tämä sukupolvi tyytyy siihen, että meidän jälkipolvillamme on matalampi osaamistaso kuin meillä. Se ei voi olla resepti Suomen menestykseen, päinvastoin.

Koulutusmäärärahojen supistukset saavat tuomion oppositioryhmiltä kautta linjan. Vihreiden ryhmyri huomauttaa, että eriarvoisuuden kaventamiseen varattujen koulumäärärahojen leikkaus iskee kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Outi Alanko-Kahiluoto ihmettelee myös yliopistojen määrärahojen supistuksia:

– Helsingin yliopistolta leikataan yhden tiedekunnan budjetin verran, vaikkei siellä ole minkäänlaista löysää.

– Kyllä koulutusleikkaukset on semmoinen asia, mistä välikysymys on hyvä tehdä, sanoo vasemmistoliiton ryhmyri, Aino-Kaisa Pekonen.

Lienee selvää, että sekä vihreät että vasemmistoliitto allekirjoittavat demarien välikysymyksen. Mahdollisuuksien rajoissa on, että sen allekirjoittaisivat myös RKP ja kristillisdemokraatit.

Leikkausten oikeudenmukainen kohdistaminen

Oppositiolla on laaja yksimielisyys siitä, ettei hallitus ole kohdistanut suunnittelemiaan määrärahojen leikkauksia sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

– Me keskitymme siihen, että leikkaukset kohdistuisivat sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla, toteaa kristillisdemokraattien Peter Östman.

Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen palauttaa mieleen pääministerin keväisen puheenvuoron eduskunnassa:

– Pääministeri Juha Sipilä myönsi täysistunnossa, etteivät hallituksen kaavailemat leikkaukset kohdistu kaikkiin suomalaisiin oikeudenmukaisesti. Hallitus ei ole kuitenkaan miettinyt muita keinoja leikkausten sijaan.

Hallituksen suunnitelma eläkkeensaajien siirtämisestä yleisen asumistuen piiriin on yksi niistä säästöhankkeista, jotka saavat opposition takajaloilleen.

– Uskoisin, ettei hallitus ole ymmärtänyt, mitä se tässä tekee. Hallitus vie kaikkein köyhimmiltä eläkkeensaajilta jopa 100–200 euroa kuukaudessa. Minä en usko, että se on edes perustuslain mukaista.

– Toivon, että eläkeläisten asumistuen leikkaus olisi asia, johon oppositio voisi vaikuttaa niin, ettei tuota typerää leikkausta tehtäisi, napauttaa Aino-Kaisa Pekonen.

Työllisyysasiat jakavat opposition kahteen leiriin

Työllisyys on syksyllä keskeinen teema jokaisen oppositiopuolueen agendalla, mutta näkökulma aiheeseen on puoluekentän oikealla laidalla erilainen kuin vasemmalla sivustalla.

Vasemmisto ja vihreät korostavat erityisesti sitä, että valtion on lisättävä työllisyyden hoitoon tarvittavia määrärahoja.

– Kymmenet tuhannet pitkäaikaistyöttömät ovat jämähtäneet koteihinsa. Vaikka työttömällä olisi tiedossa taho, joka hänet voisi työllistää palkkatuella tai starttirahalla, työtä ei saa. Syynä on se, ettei tukirahaa ole saatavissa, sanoo Antti Lindtman.

– Esimerkiksi Helsingissä me ei voida palkata ihmisiä palkkatuella kierrätyskeskukseen tai muualle kaupungin hallintoon. Tämä on aivan ennenkuulumaton tilanne. Silti hallitus myöntää kärkihankkeissaan aivan mitättömän rahan työllisyyden parantamiseen, toteaa Outi Alanko-Kahiluoto.

RKP ja kristillisdemokraatit puolestaan alleviivaavat sitä, ettei työllisyys kohene, jollei työelämän pelisääntöjä uudisteta.

– Suomea ei saada nousuun pelkillä leikkauksilla. Ensisijaista on työelämän reformien toteuttaminen. Mallia Suomi voisi ottaa Tanskasta ja Saksasta, toteaa Anna-Maja Henriksson.

– Suomen teollisuuden kilpailukyvyn kohentaminen on ykkösasia. Tässä asiassa annamme tukemme hallitukselle, linjaa Peter Östman.

Oppositio kysyy: Kantaako Suomi vastuunsa?

On ilmeistä, että oppositio ja hallitus ottavat syksyn mittaan yhteen myös arvoihin, moraaliin ja Suomen kansainväliseen vastuuseen liittyvissä kysymyksissä.

– Hallituksella on kova linja, mitä tulee esimerkiksi Suomen kansainväliseen vastuuseen. Kehitysmäärärahaleikkaukset ovat aika mittavia. Luulen, että nämäkin asiat tulevat olemaan esillä syyskaudella, arvelee sosiaalidemokraattien ryhmänjohtaja Antti Lindtman.

Hallituksen aie kehitysavun supistamisesta on yksi niistä asioista, josta kirjavalla oppositiolla on varsin yhtenevä, kriittinen näkemys.

– Se ei vastaa meidän tahtotilaamme. Tähän varmasti palaamme vaihtoehtobudjetissamme, sanoo kristillisdemokraattien ryhmyri Peter Östman.

Lienee selvää, että oppositio koettaa iskeä hallituspuolueiden välille kiilaa niissä asioissa, joissa hallituksen sisällä on selviä näkemyseroja.

– Esimerkiksi pakolaiskysymys ja turvapaikanhakijoiden tilanne ovat asioita, jotka ovat aiheuttaneet ristiriitoja hallituksen sisällä, arvioi vasemmistoliiton ryhmän vetäjä Aino-Kaisa Pekonen.

RKP:n ryhmänjohtaja Anna-Maja Henriksson hämmästelee hallituspuolueiden arvomaailmojen ja kannanottojen eroja.

– Pääministeri Sipilä on luvannut avata kotinsa pakolaisille. Se on hieno ele. Toisaalta ulkominisetri Soini vaati Luxemburgissa, että EU:ssa pidetään kiinni Dublinin sopimuksesta.

Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikkapäätös tulee tehdä siinä EU-maassa, jonka alueelle siirtolainen ensimmäiseksi saapuu. Muilla EU-mailla on oikeus palauttaa hakija ko. maahan.

– RKP kysyy: Mikä on hallituksen yhteinen linja pakolaiskriisissä ja Eurooppa-politiikassa? napauttaa Anna-Maja Henriksson.

Vihreiden ryhmänjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto kommentoi hallituspuolueiden keskinäisiä arvoristiriitoja näin:

– Monessa kohtaa on tullut sellainen tunne, että PS vie hallituksen arvomaailmaa väärään suuntaan. Muut puolueet ovat jääneet ikään kuin PS:n vangeiksi.

Politiikan syksystä tulee poikkeuksellisen kuuma

Opposition ja hallituksen tiukimmat yhteenotot tapahtunevat budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Oppositiopuolueet nostavat omia vaihtoehtojaan esiin esitellessään omia vaihtoehtobudjettejaan.

Oppositioryhmät uskovat, että syksystä tulee politiikassa poikkeuksellisen kuuma.

Anna-Maja Henriksson uskoo, että kipinät sinkoilevat rajusti jo ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Henrikssonin mielestä kovat poliittiset jännitteet eivät johdu yksinomaan hallituksen aikeista. Syyt ovat syvemmällä:

– Se johtuu paljolti kahdesta asiasta: Ilmapiiri Suomessa on muuttunut huomattavasti. Tilanne Suomessa ja meidän ympäristössämme on myös muuttunut nopeasti ja rajusti.