Pirkanmaalaiset kansanedustajat valmistautuvat tänään tiistaina alkavaan istuntokauteen työntäyteisin ajatuksin. Käsittelyyn on tulossa isoja asioita, joilla pitäisi pystyä ratkaisemaan isoja ongelmia alkaen kilpailukyvyn parantamisesta sote-uudistuksen läpivientiin.
Hallitus pohtii keinoja kilpailukykyloikan tekemiseksi. On puhuttu muun muassa arkipyhien siirrosta viikonloppuihin, sunnuntaikorvausten leikkaamisesta ja työnantajamaksujen alentamisesta. Kysyimme neljältä oppositiota edustavalta kansanedustajalta, mikä he keinoista tuumivat.
Koulutukseen leikkausten sijaan panostuksia
SDP:n Sanna Marin pitää keinoja vanhahtavina. Hän peräänkuuluttaa kilpailukykyloikan sijasta osaamishyppyä.
– Nyt pitäisi panostaa koulutukseen, osaamiseen, tutkimukseen tuotekehitykseen, eli siihen mistä uudet innovaatiot ja liiketoiminta voivat syntyä. Tälle puolelle kaipaisin panostuksia, mutta valitettavasti sinne on ilmeisesti luvassa vain leikkauksia, Marin sanoo.
Myös vihreiden Satu Hassin mielestä esitykset haiskahtavat hiukan eltaantuneilta.
– Hallituksen esittämien keinojen idea on alentaa tuntipalkkaa, mutta oikeasti tarvitaan enemmän keinoja kannustaa ihmisiä innovatiivisuuteen.
– Parempi keino olisi ns. fiskaalinen devalvaatio, joka suomeksi tarkoittaa sitä, että alennetaan palkkaan sidottuja työnantajamaksuja ja vastaava raha peritään arvonlisäveroa korottamalla. Vaikutus pienituloisimpien elämään kompensoidaan vastaavilla sosiaaliturvan korotuksilla, jotta siitä ei tule vaikutuksiltaan epäsosiaalinen.
Tanus: arkipyhät kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin
Kristillisten Sari Tanuksen mielestä ehdotetuista keinoista työnanatajamaksujen alentaminen maistuu parhaimmalta.
– Työllistäminen tulisi yksinkertaisemmaksi ja helpommaksi. Tämä on ilman muuta keino, jota kannattaa viedä eteenpäin, Tanus sanoo.
Arkipyhien poistolle tai sunnuntaityön lisäämiselle Tanus ei lämpene.
– Ne ovat kuitenkin olleet meidän kristilliseen perimään liittyviä juhlapäiviä. En lähtisi niitä leikkaamaan. Kun elämä on kiihkeätä menemistä muutenkin, omasta perimästä kumpuaville asioille on hyvä antaa arvo.
Kontula: yritykset eivät ole lähteneet Karjalaan
Vasemmistoliiton Anna Kontulan mielestä hallituksen analyysi taloustilanteesta on väärä.
– Jos taloudessamme olisi oikeasti kysymys siitä, että työvoimakustannukset ovat liian korkeita, niin kaikki helsinkiläisyritykset olisivat jo lähteneet Karjalaan, jossa työvoimakustannukset ovat 12 prosenttia alhaisemmat kuin pääkaupunkiseudulla, Kontula sanoo.
Kontulan mielestä hallitus sotkee keskenään suhdanne- ja rakennevaikutukset. Hän muistuttaa, että vienti on elpynyt alkuvuonna.
– Tämä hallitus voisi myös jonkin verran lukea tutkimuksia ja kuunnella asiantuntijoita, eikä vain vedellä takataskusta fiilispohjalla mitä sattuu mieleen juolahtamaan, Kontula sanoo.