Satakunnan kansanedustajat ovat antaneet yhteisen julkilausuman rasismia vastaan.
Suomen Punaisen Ristin, kansanedustajien ja Satakunnan kunnanjohtajien yhteistapaamisessa todettiin olevan tärkeää, että päättävissä asemissa olevat näyttäisivät mallia ja esimerkillään vaikuttaisivat julkiseen keskusteluun ja yleiseen ilmapiiriin. Taustalla on vastaanottokeskuksen perustaminen Satakuntaan Harjavaltaan.
Tilaisuuden ja koko Euroopan alueella ajankohtaisen keskustelun vuoksi Satakunnan kansanedustajat haluavat yhteisellä julkilausumalla tuoda esiin kantansa, joka kuuluu: "Rasismi ja siihen liittyvä henkinen ja fyysinen väkivalta on ehdottomasti tuomittavaa eikä sitä voi missään tapauksessa hyväksyä."
Mukana kannanottossa ovat kaikki maakunnan kansanedustajat eli Ari Jalonen (ps.), Laura Huhtasaari (ps.), Kauko Juhantalo (kesk.), Timo Kalli (kesk.), Krista Kiuru (sd.), Jaana Laitinen-Pesola (kok), Jari Myllykoski (vas.) ja Kristiina Salonen (sd.).