Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) pitää markan käyttöönottoa euron rinnalle tehokkaana keinona vauhdittaa Suomen talouskasvua. Väyrynen ihmettelee blogissaan, miksi rinnakkaisvaluutan käyttöönottoa ei edes harkittaisi.
Väyrysen mukaan markan käyttöönotto johtaisi sen devalvoitumiseen, mikä taas parantaisi esimerkiksi kotimaisten polttoaineiden ja vientiteollisuuden kilpailukykyä. Yhdessä kilpailukykyä parantavan talouspolitiikan kanssa tämä toisi kansantalouteen erittäin merkittävän kasvun, uskoo Väyrynen.
– On perusteltua arvioida, että tässä vaihtoehdossa lähivuosien talouskasvu voisi nousta keskimäärin noin kolmeen prosenttiin. Tällöin kansantaloutemme kasvaisi neljässä vuodessa jopa 8 prosenttia enemmän kuin nyt on ennustettu. Rahassa lisäys olisi yli 15 miljardia euroa, Väyrynen kirjoittaa.
Väyrynen on jättänyt kansalaisaloitteen Suomen jäsenyydestä euroalueesta ja markan palauttamisesta käyttöön euron rinnakkaisvaluuttana. Sen on allekirjoittanut netissä jo yli 38 000 suomalaista.