SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo arvostavansa sitä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei hae syyllisiä yhteiskuntasopimuksen kaatumiseen.

– Sipilälle täytyy nostaa hattua, että hän ei hae tässä syyllisiä, Lyly sanoi perjantaiaamuna SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Lylyn mukaan yhteiskuntasopimuksen kaatuminen oli kaikkien osapuolten eli hallituksen, työnantajien ja palkansaajien vastuulla.

Lyly toisti tiedotustilaisuudessa myös, että SAK ei voinut sitoutua yhteiskuntasopimuksen tavoitteeseen viiden prosentin kilpailukykyhypystä.

Lylyn mukaan AY-liike oli hyvin yhtenäinen neuvotteluissa.

– Siinä meillä oli vähän aste-eroja, kuinka siihen hallituksen viiden prosentin kilpailukykyhyppyyn suhtaudutaan, Lyly myönsi.

Hän sanoi SAK:n olevan valmis jatkamaan kolmikantaista asioiden valmistelua tulevaisuudessakin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti eilen torstaina, että yhteiskuntasopimusta ei synny. Sipilän mukaan prosessissa ei löytynyt sitoutumista yhteiseen maaliin.