Europarlamentaarikko ja entinen ulkoministeri Paavo Väyrynen sanoo, että perussuomalaisten Timo Soini oli toiseksi paras valinta Suomen ulkoministeriksi. Turha kysyäkään, kuka olisi ollut paras.
Väyrysen mukaan Soini on hoitanut pestinsä varsin hyvin, mutta untuvikkoministerille on pitänyt antaa myös neuvoja.
– Olen joissakin asioissa antanut, muun muassa tämän pakolaisongelman suhteen, Paavo Väyrynen sanoi torstaina Turussa.
Vääränlaista politiikkaa
Väyrysen mielestä Suomeen ja Eurooppaan on tullut ja tulee koko ajan lisää pakolaisia vääränlaisen politiikan seurauksena. Väyrynen sanoo kertoneensa Soinille, miten asiat pitäisi hoitaa.
– Kyllä meidän pitäisi tiiviisti sulkea EU:n rajat ja pysäyttää tämä pakolaisvirta Euroopan rajojen ulkopuolelle, Paavo Väyrynen sanoo.
Väyrysen mielestä Pohjois-Afrikkaan pitäisi saada UNHCR:n ylläpitämiä pakolaisleirejä, joissa katsottaisiin, ketkä ovat oikeutettuja turvapaikkaan.
– Sieltä sitten ottaisimme kiintiöpakolaisina näitä tulijoita. Tämä politiikka, joka nyt on omaksuttu, on omiaan vain kiihdyttämään muuttoliikettä.
13 000 nimeä puuttuu
Väyrynen oli torstai-iltana Turussa puhumassa ja markkinoimassa kansalaisaloitettaan, jossa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eurojäsenyydestä.
Pitkäaikainen keskustavaikuttaja veti Turun pääkirjaston Studio-salin täyteen.
– Tähän mennessä allekirjoituksia on 37 000, Väyrynen kertoo.
Kansalaisaloitteeseen vaaditaan 50 000 nimeä. Väyrynen ei ole huolissaan, vaikka yli kymmenen tuhatta nimeä vielä puuttuu.
– Kyllä se täyteen tulee, tammikuun puoliväliin on aikaa.
Aina pitää keskustella
Väyrynen sanoo, että hän itse kannattaa siirtymistä rinnakkaisvaluuttaan, joka mahdollistaisi Suomen talouden elvyttämisen.
– Minun oma kantani on, että rinnakkaisvaluutan käyttöönotto olisi järkevää, mutta kansalaisaloitteessa ei oteta kantaa tähän asiaan.
Väyrysen mielestä nyt olisi tärkeää keskustella Suomen eurojäsenyyden hyvistä ja huonoista puolista, ja siksi kansalaisaloite on tehty.
– Kansalaisaloite on neutraali, siinä ei oteta kantaa jäsenyyteen. Aloitteen voivat allekirjoittaa nekin, jotka ovat eri mieltä asiasta. Tärkeintä on saada poliitikot keskustelemaan vaihtoehdoista, Paavo Väyrynen sanoo.