Kokoomuksen äänenkannattaja Nykypäivä muuttuu aikakauslehdeksi 4. syyskuuta alkaen. Lehti ilmestyy jatkossa kerran kuukaudessa. Se on tähän asti ilmestynyt kerran viikossa.

Sekä lehden koko että ulkonäkö muuttuvat. Nykypäivän ja Verkkouutisten päätoimittajan Alberto Claramuntin mukaan uudistus "luo tilaa syvemmälle analyysille ja toisaalta entistäkin laadukkaammalle politiikan uutispalvelu Verkkouutisille".

Nykypäivää kustantaa kokoomuksen omistama Kansalliskustannus, jonka tuoteperheeseen kuuluu myös verkossa ilmestyvä uutispalvelu Verkkouutiset.

Kyseessä ei ole ensimmäinen tapaus, jossa puoluelehden ilmestymistahtia karsitaan. Aiemmin ilmoitettiin, että sosiaalidemokraattien puoluelehti Demokraatti alkaa ilmestyä ensi vuoden alusta painettuna vain kerran viikossa viestintätuen supistumisen vuoksi.